Keskiviikon kahvitauko, Marita Nyqvist
Kerro jotain itsestäsi?
- Olen 28-vuotias automaatioasentaja Kellokoskelta.
Mistä sia on alunperin lähtenyt kiinnostus moottoripyöriin?
- Se on lähtenyt isältä ja isän isältä. Isän isä ei kyllä enää ajanut, kun minä aloitin. Isän kautta voi sanoa, olen pienestä pitäen ollut varikolla ja kisoissa mukana.
Viime viikonloppuna pärjäsit hienosti enduron EM-kisassa Espanjassa, mitkä fiilikset sie itselle jäi kisasta?
- Vähän ehkä kaksipiippuiset. Sijoitukset oli kyllä ok, mutta omassa ajossa on vielä parantamista. Omat virheet pitää saada pois.
Miten pyöräsi toimi kisassa?
- Pyörä toimi hyvin, siinä ei ollut mitään. Se menee kuin käkikello :) . Täytyy kyllä sanoa, että mulla on aina toiminut kalusto hyvin.
Minkälainen kisan reitti oli mielestäsi? Oliko se raskas, vaikea ja entä reitin pituus?
- Reitin pituus oli ihan normi. Mä olen ajanut kaikkiaan kuusi EM-lähtöä ennen tätä kisaa ja tämä oli kyllä haastavin kaikista. Edellisiin kisoihin nähden pätkät oli haastavia ja sellaisia, että jos niissä tekee virheen niin voi sössiä tosi paljon.
- Extreme pätkällä oli esteiksi laitettu renkaita pysty- ja vaakasuunnissa sekä Espanjassa käytettäviä roskakontteja. Rakentamisessa käytettävistä ontelolaatoista oli tehty portaita, joita ajettiin ylös alas. Tällaisia en ole päässyt Suomessa harjoittelemaan ja siitä tuli yksi jännitysmomentti lisää ja sitä kautta lisää virhemahdollisuuksia.
Minkälainen rutiini sia on kisareitteihin tutustumisessa?
- Mä kävelen pätkät läpi 2-3 kertaa. Ensimmäisellä kerralla kävellessä tulee sellainen yleissilmäys. Toisella kerralla katson paikkoja ja painan reitin mieleen. Jos vielä jää joku kohta epäilyttää tai mietityttää, niin kierrän kävellen vielä kolmannen kerran. On täällä nytkin(tiistai klo16) jo porukkaa kävelemässä. Yleensä MM-kisoihin tullaan paikalle tiistai - keskiviikko välillä ja EM-kisoihin torstai - perjantai, koska EM-kisoissa ei vielä perjantaina ajeta kisaa.
Oletko päässyt omaan ajorytmiisi kiinni viime syksyn loukkaantumisen, kuntoutuksen ja ajotauon jälkeen?
- Joo, kyllä aika helposti pääsi rytmiin. Tänä vuonna ennen ensimmäistä Lady Cupin kisaa ehdin ajaa vain 10 tuntia ja sillä pystyin voittamaan kisan.
- Syksyllä, vaikka en päässyt ajamaan, niin aamulla olin jo kuudelta kuntosalilla ja siitä sitten jatkoin uimaan. Treenasin silloin kovaa sitä varten, että sitten kun pääsen ajamaan, niin voin keskittyä vain siihen.
Päätavoitteesi on tänä vuonna enduron MM-sarja. Mitä odotat tulevalta kaudelta?
- Sitä on vähän vaikea sanoa, mutta kun viiden sakkiin pääsen, niin se on ihan hyvä. Mä en ole aikaisemmin ajanut noita likkoja vastaan, joten en osaa arvata niiden tasoa. Maaliin ja pisteille on tavoitteena joka kisasta. Viime vuoden MM-tuloksia kun katsoi, niin vaan 1-2 kilpailijaa naisista on tullut maaliin joka kisassa, eli kun maaliin pääseen niin on jo pitkällä.
- Nyt EM-kisassakin ainoastaan kolme naista tuli maaliin molempina päivinä. Kaikkiaan keskeyttäneitä oli joku 30%, eli aika paljon. Rata oli myös tosi pölyinen ja loukkaantumisia oli paljon.
Millä mielin lähdet kauden ensimmäiseen MM-koitokseen?
- Hyvillä mielin. Mä en ole ennen ajanut MM-kisaa ja nyt täytyy kääntää tämä silleen, että mä laitan muille paineita. Se, että pääsee laittaa muille paineita auttaa ja antaa henkistä kanttia itselle.
Mitä mieltä olet tämän kauden MM-sarjan kisapaikoista?
- Mun mielestä on oikein hyvä, että on mukana Etelä- ja Keski-Eurooppalaista maastoa. Eri alustoja, niin ettei aina ajeta kovalla ja savella. Tässä tulee monipuolisuutta.
Vaatiiko MM-sarjan ajaminen paljon isompaa panostusta sinulta, kuin EM-sarjan kiertäminen?
- No ei oikeastaan, kun ajattelee viime vuoden EM-kisapaikkoja. Rahallisesti on melkein sama, kun renkaat, pyörä ja kalusto vie saman. Eikä osallistumismaksuissakaan ole eroa kuin 20 -30 euroa, että ei sekään vaikuta.
Miten muuten pidät kuntoa yllä kuin ajamalla?
- Mä en välitä juoksemisesta ja just tossa puhuin, kun kierrettiin rataa kävellen, että mulla on ollut samat lenkkarit varmaan 10 vuotta. Käyn salilla ja tykkään fillaroida sekä hiihtää, nyt kun viime vuosina on ollut niin lumisia talvia, että on päässyt hiihtämään. Tämä talvi on tietysti poikkeus. Teen yleensäkin mahdollisimman monipuolisesti kaikkea, en keskity vaan yhteen lajiin.
- Salilla en tee vaan voimatreeniä, vaan alkuun otan sellaisen tunnin hikitreenin kuntopyörällä tai crosstreinerillä ja vasta sitten siirryn painoihin. Välillä täytyy käydä vaihtaa vaatteetkin kesken treenin, kun on saanut oikein kunnon hien päälle. Muut ihmettelee, kun mulla menee sellainen kolme tuntia salilla käynnissä kaikkineen.
Minna Valonen