Keskiviikon kahvitauko, Juha Henriksson

Hyvinkään Moottorikerho ry piti viime viikolla vuosikokouksen, jossa valittiin uusi puheenjohtaja ja 5 viisi hallituksen jäsentä eronneiden tilalle. Uusi puheenjohtaja
Juha Henriksson, on pitkänlinjan kerholainen, eikä pelkää tarttua toimeen kuin toimeen talkoo hommissa.

Kuka olet, kerro jotain itsestäsi?
-Ensinnäkin olen perheenisä, mia on vaimo ja kolme poikaa 15-, 17- ja 19-vuotiaat. Itse olen nappulakumi pyöräilijä, ajan rossia ja enskaa. Harrastan myös maastopyöräilyä ja kuorolaulua kerran viikossa. Olen A-katsastus Oy:n aluepäällikkö Riihimäestä Tuusulaan saakka ulottuvalla alueella junaradan varella. Ja olen 42-vuotias.

Minkälainen tausta sia on moottoriurheilun parissa?
-Nuoresta saakka olen ollut kiinnostunut pärisevistä vehkeistä. Olen moottoripenkkiurheilija ja pidän sekä autoista, että pyöristä.
-Lapset aloittivat crossi harrastuksen 4-5-vuotiaina. Meidän koko perhe kiersi yhdessä kilpailuja 7 vuotta, kun lapset ajoivat kilpaa. Lasten harrastuksen myötä sain myös itse pyörän, kun lapset siirtyivät isolle radalle ajamaan.
-Sitten olen ollut kilpailuissa 10 vuotta katsastus hommissa.

Sinut on valittu Hyvinkään Moottorikerhon uudeksi puheenjohtajaksi noin puolen vuoden kaudeksi, eronneen Mika Kaipasen tilalle. Mitkä ovat nyt tunnelmat valinnan johdosta?
-No ihan positiiviset. Olen saanut paljon kannustusta valinnan johdosta. Ei muuta kun hanskat käteen ja hommiin.

Hyvinkään kerhon hallituksesta erosi 4 jäsentä ja puheenjohtaja tänä syksynä, tämä on ensimmäinen kerta ainakin 50:een vuoteen kun tälläistä sattuu.
Voisitko tarkentaa asiaa minkä takia näin kävi?

-Joo nämä on kerhon sisäisiä asioita. Joistain asioista oltiin eri mieltä hallituksessa, eikä päästy puhumalla sovintoon ja jotain asioita laitettiin liian nopeasti täytäntöön. Pienet asiat paisuivat kuin pullataikina ja enää ei nähty muuta vaihtoehtoa kuin erota hallituksesta.

Onko kerhossa mielestäsi ollut sisäisiä riitoja? Ja onko tilanne nyt korjattu uudella hallituksella?
-Kyllähän niitä on ollut. Harvassa on ne tahot missä ristiriitoja ei ole ollenkaan. Jos ei tee mitään ja kun tehdään ja tekotapoja on monia, niin voi syntyä mielipide-eroja.
-Minusta on aina tuntunut siltä, että kun raha astuu kuvioon ja talkoo ajatuksella ei pysty enää tekemään kaikkea, meni se sitten pakkaselle tai uuniin, että ongelmat alkavat siitä. Jos vain pystyisi talkoo meiningillä tekemään, niin raha ei aiheuttaisi ongelmia.
-Pyritään hallituksessa palvelemaan kerholaisia. Ei uusi hallitus tee autuaaksi. Pitää pyrkiä ajoissa oikaisemaan asiat oikealle tolalle.

Minkälainen on kulunut vuosi mielestäsi ollut Hyvinkään Moottorikerholle?
-Se on ollut vaiherikas, on tarvittu aktiivista duunaria ja touhukasta talkoolaista. On saatu uusi kerhotalo käyttöön. Kisakausi on ollut aktiivinen SM-,EM- ja MM-kilpailut on järjestetty. Olen saanut olla yhtenä henkenä mukana tässä. Rata-alue on saatu uuteen todella hienoon kuntoon. Syksy on ollut värikäs.
-Talkoohengen luominen ja ympäristölupaan liittyvät asiat ovat tulevia haasteita.

Uusi hallitus tuo useasti uusi näkökulmia ja mielipiteitä kerhon toimintaan, oletko samaa mieltä?
-Kyllä se näin on, opeteltavaa on paljon. Uusin silmin tuodaan uusia ajatuksia, ei historian silmin.

Haluaisitko jatkaa kerhon puheenjohtajana seuraavankin kauden?
-Täytyy kattoa, kuinka asiat lähtevät rullaamaan. Riittääkö oma henkilökohtainen aika ja rahkeet, siviilityön ja perheen lisäksi. Käytäntö sitten näyttää miten pystyy ja ehtii hoitamaan.

Mikä moottoriurheilussa on parasta?
-Vauhti on parasta. Kuljettajalla ja huoltajalla on aina jotain opittavaa, haastetta riittää.
-13.10. opin itse taas uutta ajamisesta. Hyvinkään radan maalipöytää edeltävään mutkaan tullessa vaihdoin ennen pienempää vaihdetta silmään. Nyt pystyn ajamaan vaihtamatta pienempää ja avaan kaasun aiemmin auki ja huomaan että mutka menee paremmin näin. Ja vaikka kuinka olisi Harri Kullas, niin aina voi oppia uutta.

Minna Valonen