Kauden pohjoisin SM-crossi

Markus Jaakola hallitsi MXV35-luokkaa.
Kuva
Jani Hovi
Motocrossin kauden kolmas SM-osakilpailu vei kilpailijat kauas pohjoiseen, Tornion Kaakamon upealle radalle.

MXV55-luokalla aloitettiin. Avauserää vei kuusi kierrosta Pasi Virtanen, kunnes seitsemännellä kierroksella hieman startissa jäänyt Sauli Kuosmanen nousi kärkipaikalle ja puristi voittoon 18 sekunnin turvin ennen kakkoseksi ajanutta Virtasta. Erän kolmas oli Antti Paasonen.

Toisessa erässä Virtanen sai johtaa seitsemän kierrosta. Sitten tuli jälleen Kuosmanen ja täräytti ruutulipulle vajaat yhdeksän sekuntia ennen Virtasta. Kolmanneksi ajoi nyt Juha Pekka Koirikivi.

Päivän voittaja oli kahdella erävoitolla selkeästi Kuosmanen. Yhtä selkeästi päivän kakkonen oli kahdesti toiseksi ajanut Virtanen. Päivän kolmonen oli toisessa erässä neljänneksi sijoittunut Antti Paasonen.

Päivän tiukin erä

MXV45-luokassa Jarno Mattila sai viedä erän nimiinsä näytöstyyliin. Hän johti avauskierroksesta lähtien ja vei erän vajaan 40 sekunnin marginaalilla ennen Lari Lehtiötä. Kolmanneksi parhaasta vauhdista vastasi Kimmo Sten.

Toinen erä vaikutti pitkään menevän Mattilalle, mutta avauserässä epäonnistunut Alexander Wiik oli eri mieltä. Toiseksi viimeisellä kierroksella Wiik nousi kärkeen, mutta Mattila ei taipunut. Loppukirissä Wiik oli kuitenkin sen verran vahvempi, että oli ruutulipulla reilun puoli sekuntia ennen Mattilaa. Erä kolmanneksi kiirehti avauserän kakkonen Lari Lehtiö.

Mattila kuittasi päivän totaalin, Lehtiö oli toinen ja kolmantena podiumille kapusi Wiik, joka teki avauserässä huiman nousun viimeiseltä sijalta viidenneksi.

Jaakolan tupla

MXV35-luokassa ei avauserän voittajasta ollut mitään epäselvyyttä. Markus Jaakola johti erää jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja ajoi voittoon runsaan 20 sekunnin turvin. Toisena ruutulipulla oli Janne Jurvelin ja kolmantena Teemu Sundelin.

Toinen erä oli tuloksen osalta kuin ensimmäisen uusinta. Jaakola ei onnistunut startissa, mutta nousi johtoon jo avauskierroksella ja ajoi sen jälkeen muilta karkuun. Jurvelinilla kesti kuusi kierrosta nousta kakkospaikalle ja Sundelin varmisti puolestaan kolmospaikkansa seitsemännellä kierroksella.

Päivän totaalin järjestys oli siis erien mukainen, eli Jaakola, Jurvelin ja Sundelin.

Liimatainen voitti

MXJ-luokan ensimmäisessä erässä mentiin viisi kierrosta Jere Harjun johdolla. Sitten meni miestä ohi vasemmalta ja oikealta. Kärkipaikan otti Leevi Liimatainen ja piti sen myös ruutulipulle saakka.  Helpolla tuo voitto ei tullut, sillä toiseksi ajanut Nico Stenberg hävisi vajaat neljä sekuntia. Kolmanneksi sijoittui Eliel Lehtinen.

Toisessa erässä tahtipuikkoa heilutti avauserässä viidenneksi ajanut Eemeli Mäkilä. Ensimmäisen erän voittanut Liimatainen ajoi lähes koko erän kakkospaikalla ja oli myös toisena maalissa. Nico Stenberg ehti maaliin kolmantena.

Päivän voittaja oli Leevi Liimatainen. Nico Stenberg sijoittui toiseksi ja toisen erän voitto nosti Eemeli Mäkilän päivän kolmoseksi.

Lindgrenin ylivoimaa

Lauantain ainoat SM-pisteet jaettiin sivuvaunuluokassa. Avauserässä kaksikko Roy Lindgren / Niko Tynnilä osoitti selkeästi, miksi jo aika-ajossa muut jäivät lähes kolme sekuntia ratakierroksella. Lindgren kiersi kaasun auki heti lähdössä ja karkasi muilta. Voitto tuli selkeästi yli puolen minuutin erolla. Erän kakkoseksi ajoivat Erkki Salo / Jukka Hasari ja kolmossijan vei Viroon Jürgen Lääne matkustajanaan Jimi Vitri.

Toisessa erässä ei myöskään juuri kisaa syntynyt. Lindgren meni menojaan ja kakkosena seurasi koko erän ajan Iiro Takalo kyydissään Johan Grönqvist. Lääne ajoi koko erän kolmospaikalla.

Tämä oli myös kolmen kärki päivän totaalissa. Kisat Kaakamossa jatkuvat huomenna, jolloin vuorossa ovat MXC/A-, MX2- ja MX1-luokkien SM-erät. Ensimmäisen kerran puomi kaatuu kello 12:00.