Kärkkäinen neljäs Japanissa

Teksti
Sanna Kärkköinen pääsi ajamaan kilpaa eksoottisessa paikassa.
Kuva
Tiedote
Sanna Kärkkäinen kaasutteli haastavissa olosuhteissa yleiskilpailun neljänneksi Japanissa.

Sanna Kärkkäinen sai kutsun Miyake-jiman saarella pidettyyn Miyake Island Enduro Raceen, joka ajettiin viime lauantaina. Kyseessä oli 2,5 tunnin Cross Country-kilpailu ja kaikkiaan osallistujia oli noin 120, joista kymmenkunta naisia. Koko kilpailupäivän satoi vettä todella paljon ja se teki reitistä haastavan. Kärkkäinen sijoittui lopulta yleiskilpailussa neljänneksi.

- Keli ei suosinut ja vettä satoi niin paljon, etten muista milloin viimeksi olisin noin paljon vettä nähnyt. Ohittaminen oli todella vaikeaa, kun toisella osiolla oli käytännössä vain yksi ajettava linja. Lisäksi vesisade teki reitistä pehmeän ja välillä reitillä joutui pysähtymään ja odottamaan, että pääsee eteenpäin. Kuskeja oli joka puolella jumissa ja siinä joutui linjojen kanssa sooloilemaan paljon, jotta pääsi jatkamaan matkaa.

- Muuten kilpailu oli erittäin hyvin järjestetty ja meidän koko kansainvälinen tiimimme toimi loistavasti.

Kärkkäisen lisäksi kansainvälisiä kuskeja olivat portugalilainen Hélder Rodrigues ja espanjalainen Moto Verden toimittaja Francisco Rico. Hélder sijoittui yleiskilpailun toiseksi ja Franciscolta puhkesi rengas jo toisella kierroksella ja hän joutui keskeyttämään. Lisäksi paikalla olivat japanilaiset kuljettajat Yohei Kojima, motocrossin mestari ja BellsRacingin tiimipäälikkö Japanissa, sekä trial-kuljettaja Kenichi Kuroyama. He eivät ajaneet kilpailussa, mutta olivat mukana ja pitivät sunnuntaina kylän markkinoilla taitonäytöksen asukkaille.

- Oli todella hienoa työskennellä kaikkien mukana olleisen henkilöiden kanssa ja olla osa porukkaa. Jokaista kunnioitettiin ja työpanosta arvostettiin. Saimme viikon aikana kosketuksen todelliseen ja perinteiseen japanilaisuuteen ja kulttuuriin ja kokonaisuutena tämä reissu on ollut todella inspiroiva.