Karhi Enduro Sprintin tuloskatsaus

Hugo Svärd ajoi voittoon lauantaina.
Kuva
Jani Hovi
Karhissa kaasuteltiin lauantaina kansallista enduroa. Hugo Svärd oli odotetusti kilpailun nopein kuljettaja, mutta ylivoimaisesti suurin yllättäjä oli Teemu Mutikainen.

Karhissa yleiskilpailun luokat kaasuttelivat noin yhdeksän kilometrin lenkkiä seitsemän kierrosta ja ajoaikaa kertyi voittajallekin tunti ja 41 minuuttia. Odotetusti kilpailun voittoon ajoi Hugo Svärd, joka kellotti kuudelle ensimmäiselle kierrokselle pohja-ajan. Toiseksi kilpailussa kaasutteli Roni Salin, joka jäi Svärdille neljä minuuttia. Yleiskilpailun kolmanneksi ajoi kisan suurin yllättäjä Teemu Mutikainen. B-luokassa vielä ajanut Mutikainen aloitti enduron kisauransa vajaa vuosi sitten ja nyt mies sai täyteen nousupisteet A-luokkaan. Mutikainen kellotti viimeiselle kierrokselle yleiskilpailun pohja-ajan ja jäi lopulta Salinille vain 36 sekuntia. Juha-Pekka Tirkkonen oli yleiskilpailun neljäs ja Jaakko Rinkinen viides.

B-luokassa Mutikaisen jälkeen toiseksi ajoi Ukko Laaksonen ja kolmanneksi Arttu Loflund. Nousupisteille ajoivat edellä mainitun kolmikon lisäksi myös neljänneksi sijoittunut Tuomo Jurmu ja viidenneksi kaasutellut Oskari Vuori.

C-luokan voittoon ajoi reilun minuutin turvin Samu Niinimäki. Samuli Koivumaa oli toinen ja Rünno Jõeäär kolmas. Tämä kolmikko nousi myös suoraan B-luokkaan. Nousupisteet saivat Jesse Turunen, Heikki Reinikainen ja Mikko Kämäräinen.

V40-luokassa ylivoimaiseen voittoon ajoi Janne Rantanen. Toiseksi ajanut Santeri Kätkytniemi jäi Rantaselle reilut kymmenen minuuttia ja kolmanneksi ajanut Jussi Valkeapää puolestaan lähes 18 minuuttia. V50-luokassa voiton nappasi kolmen minuutin turvin Harri Ritari. Marko Erving oli toinen ja Tapio Koivusaari kolmas. V60-luokassa Karri Tikkanen ajoi voittoon puolentoista minuutin erolla Jussi Tuomistoon. Reijo Karppinen oli luokassa kolmas.

Naisten luokassa nähtiin tiukka taistelu voitosta. Jutta Heikkala kellotti lähes minuutin pohja-ajan ensimmäisellä kierroksella, mutta neljällä seuraavalla kierroksella Esmeralda Vesterinen ajoi pohja-ajat. Heikkalan johto kuitenkin piti ja hän ajoi lopulta voittoon 23 sekunnin erolla Vesteriseen. Jasmin Leinonen oli kilpailun kolmas.

Täydelliset tulokset.