Kantonen Sysmän valtias

Lauantaina ajaneiden veteraani- ja harrasteluokkien jälkeen
reitti oli aamulla erinomaisessa kunnossa, mutta kului teräville pateille
päivän kuluessa. Sysmän Moottorikerhon järjestämä kisa oli odotetusti raskas
ja maastokokeet enimmäkseen kovavauhtisia.

Päivän nopeinta vauhtia piti yllä jälleen kerran porvoolainen Oskari
Kantonen, joka voitti myös SM-Avoimen luokan. Salpausselän Moottorikerhoa
edustava Mikko Tontti otti hopeaa avoimessa luokassa. Luokan kolmanneksi
ajoi Mäntsälän Miko Mellin.

– Päivä oli hieno, oli kiva ajaa. Aikataulu oli hyvä, ei ollut liian tiukka.
Tiukalla siirtymällä mulla jäi aikaa 3-4 minuuttia ennen lähtöä. Kaksi
kierrosta olisi kyllä riittänyt mulle, pohjat petti ekan kierroksen jälkeen
ja lyhytjalkaisena alkaa kaatuilla, kun ei saa jaloilla tukea. Pysyin
sentään kolmantena, Miko Mellin kertoo.

A-avoimen hallitseva Suomen mestari Oskari Kantonen ei suostu ottamaan
ennakkosuosikin viittaa harteilleen tulevaan Päijänteen Ympäriajoon, vaikka
onkin voittanut tänä talvena jokaisen ajamansa kisan yleiskilpailun.

– Ihan rankka kisa, hyvää treeniä Päitsiä varten. Eka kisa tänä talvena
jossa saatiin ajaa kunnolla, Oskari Kantonen kiteytti tunnelmat ensimmäisen
SM:n jälkeen

Järvenpääläinen Jari Mattila otti luokkavoiton 250-kuutioisissa. Toiseksi
taituroi kuluneella reitillä Vantaan Moottorikerhon Antti Hellsten Keravan
Juha-Pekka Tirkkosen tullessa kolmanneksi.

– Voitto ei tullut helposti. Kun kuulin tulokset ensimmäisen pätkän jälkeen
tiesin, ettei ole helppo päivä edessä. Aika vaikeeta oli, sillä pyörässä oli
liian kovat iskarisäädöt. Viimeinen kierros piti tulla varmistellen, sillä
virtakoppa sai osuman ja piti ajaa varovasti, että saan pyörän maaliin, Jari
Mattila kertoi väsyneenä.

Lahtelainen Pentti Nurminen kaasutti ylivoimaiseen voittoon SM125-luokassa.
Raskas ja vaativa reitti ei vienyt Nurmisen voimia ja miehen vauhti vain
parani päivän mittaan. SM-luokat ajoivat kolmen maastokokeen kierroksen
kolmesti ja tiukalla aikataululla ajetut siirtymät eivät tarjonneet
lepohetkeä.

Pentti Nurminen ei yhtynyt useimpien kuskien mielipiteeseen, että kolmesta
kierroksesta olisi voinut jättää yhden pois.

– Ei tuntunut pahalle tai vaikealle. Mulle olis voinut laittaa vaikka kaksi
kierrosta lisää. Tärkeintä on saada voitto joka kisasta. Voitto lisää
innostusta ja on parempi lähteä Päitsillekin, kuin jos olisi tappio alla.
Nyt rupean huilaamaan, enkä aja kisoja ennen Päitsiä, Pentti Nurminen huokui
itseluottamusta.

Mikko Tontti oli samoilla linjoilla kauden ensimmäisen SM-kisan suhteen,
vaikka totesi Sysmän urakan riittäneen hyvin harrastekuskille.

– Tällaisia arvokilpailujen tulee ollakin. Reitti ja siirtymät olivat
sopivia. Oli kiva ajaa ja reitti jopa paikka paikoin selkeytyi päivän
mittaan. Annan täydet pisteet kisalle, Tontti kiitteli.

125-luokassa toiseksi taistellut Riku Nikander kärsi kisan aikana pahoista
vatsavaivoista, jotka kipeyttivät pattiseksi kuluneessa spoorissa myös
selän.

– Vatsan takia ei voinut keskittyä ajamiseen ja happi ei tahtonut kulkea.
Kaksi vikaa kierrosta oli ihan myrkkyä, Riku Nikander kertoi voipuneena.
SM-endurokausi käsittää viisi osakilpailua, joista talvella ajetaan Sysmän
kisan lisäksi Päijänteen Ympäriajo 25. – 27.3.2011.
Sysmäläisistä kuljettajista A-avoimen kuljettaja Tuomas Nieminen oli
luokassaan kahdestoista. Mikko Leppänen ajoi B125-luokassa
seitsemänneksi, Erik Rantahakala oli kymmenes ja Riku Saksala kuudestoista.
B2504t-luokassa Jukka Mäiseli ajoi toiseksi Joonas Salosen ollessa kymmenes.

Teksti: smlenduro.com
Kuva: Xracing

Tulokset:

SM-125

1) Pentti Nurminen SsMK Yamaha 1:24:11,81, 2) Riku Nikander NMK KTM
1:26:47,79, 3) Lauri Salonen KaMoKe TM 1:30:12,77, 4) Mika Kasea RiMPKK KTM
1:30:25,67, 5) Markus Michelsson NMK KTM 1:30:33,16

SM250-4t

1) Jari Mattila SiMK KTM 1:26:09:00, 2) Antti Hellsten VMK KTM 1:28:26,38,
3) Juha-Pekka Tirkkonen KeMS Honda 1:28:36,66, 4) Kimmo Hurri VMK KTM
1:28:37,42, 5) Lauri Pohjonen KuhMK KTM 1:29:03,81,

SM-Avoin

1) Oskari Kantonen ME-Racing KTM 1:22:10,86, 2) Mikko Tontti SsMK KTM
1:23:52,09, 3) Miko Mellin MäntsMK KTM 1:25:59,16, 4) Tomi Salonen KaMoKe
KTM 1:26:02,06, 5) Janne Suominen KuhMK Beta 1:26:44,83

B-125

1) Dick Bergman SiMK KTM 1:38:05,80 2) Rene Rannikko EMK KTM 1:38:06,49, 3)
Jaakko Översti TMK KTM 1:38:10,24

B250-4t

1) Tomi Paavola TuMK KTM 1:34:00,09, 2) Jukka Mäiseli SyMK Honda 1:36,06,90
2) Jari Rekola SsMK KTM 1:37:24:02

B-Avoin

1) Jari Liukko J-SMK KTM 1:34:15,47, 2) Janne Mukkala VMK KTM 1:35,20,14, 3)
Ville Jaronen J-SMK KTM 1:38:07,00