Kaivolainen mestariksi dramaattisten vaiheiden jälkeen
Kauden viimeiseen kisapäivään lähdettiin mielenkiintoisista asetelmista. Eilen voittoon ajanut Antti Hänninen lähti uusimaan voittoa myös tänään, toivoen, että joku kuljettaja kiilaa hänen ja Kaivolaisen väliin lopputuloksissa. Hännisen voitto ja Kaivolaisen sijoittuminen kolmanneksi tai huonommin, olisi tuonut Hänniselle mestaruuden. Kaivolaiselle olisi näin ollen riittänyt toinen sija mestaruuden varmistamiseen, Hännisen voittaessa.
Kolmen maastokokeen jälkeen tilanne olikin Hännisen toivoma, hänen johtaessa joukkoa, Lari Jukolan ollessa toinen ja Kaivolaisen kolmas. Neljännen maastokokeen jälkeen Hänninen johti yhä, mutta Kaivolainen kiristi Jukolan ohi toiseksi.
Kilpailun viidennellä maastokokeella kaikki sitten muuttui. Hänninen nilkutti pätkän maaliin todella hiljaa ja tuskissaan.
- Kaaduin ja löin selkäni tilanteessa. Selkään sattuu todella paljon, kertoi Hänninen pätkän maalissa.
Husqvarna -kuljettaja yritti vielä jatkaa, mutta ei pystynyt kunnolla enää ajamaan kuudetta maastokoetta ja joutui sen jälkeen keskeyttämään. Hännisen keskeytys varmisti samalla Kaivolaiselle Suomen mestaruuden. Kilpailun lopussa KTM -kuljettaja otti varman päälle ja ajoi kakkosena maaliin, Jukolan perässä.
- Aamu lähti hyvin liikkeelle ja päivä meni hyvin muutenkin ajollisesti. Sitten kun Antti satutti itsensä, niin otin varman päälle lopun. Viimeiselle pätkällä lähdettäessä mietin vaan, että kunhan pääsen maaliin, tuore Suomen mestari kertoi.
U20 -luokan kolmanneksi ajoi tänään Henri Partti.
Kilpailun jälkeen Hänninen oli yhä sairaalassa tutkimuksissa.
- Vielä ei ole mitään tietoa. Toivottavasti alaselän lihas otti vaan osumaan ja sen takia Antin jalka meni aivan voimattomaksi. Mutta mitään varmuutta ei ole vielä, Hännisen valmentaja Mikko Tontti kertoi.
Kaivolainen otti siis SM-kultaa ja Hänninen oli pisteissä toinen. Tänään voittoon ajanut Jukola otti SM-prossia.
U20 Riihimäki, sunnuntai
1. Lari Jukola
2. Joni Kaivolainen +1:07
3. Henri Partti +5:29
4. Jani Salonen +7:32
5. Teemu Latostenmaa +7:44
[kuva1]
Lari Jukola voitti kauden viimeisen kilpailun.