Kaipanen kyynärpääleikkauksessa

Leikkauksen suoritti huippuluokan käsikirurgi Ilkka Antti-Poika.

Viime kaudella sattuneessa kaatumisessa loukkaantunut kyynärpää ei toipunut koko kauden aikana täysin kuntoon, vaan aiheutti kipua ajettaessa ja häiritsi myös muuta harjoittelua.

- Nyt oli aika katsoa mistä kipu johtui ja leikkauksessa ilmeni, että iso ruston pala oli irronnut ja liikkunut nivelten välissä, Kaipanen kertoo kertoo

- Leikkaus onnistui hyvin ja rustopalan poiston myötä luuhun porattiin muutama reikä, että saataisiin nopeammin kasvatettua uutta pintaa kyynärpäähän.

- Olo on tällä hetkellä hyvä ja harjoittelun tulevaa kautta varten pääsen aloittamaan toden teolla varmaankin joulukuussa.

- Ensi vuoden suunnitelmiin en usko tästä olevan mitään haittaa, ainakin käsi on nyt kunnossa. Kauden 2013 suunnittelut ovatkin jo loppusuoralla ja ensi kaudesta saadaan lisäinformaatiota varmasti jo muutaman viikon sisällä.

Teksti: Mikael Kaipasen tiedotus
Kuva: Xracing