Kahron uran ensimmäinen supercross
Viime vuoden MX2 –luokan Suomen mestari Kahro ajaa tällä kaudella Britanian Arenacross-sarjassa SJR Kawasaki tiimissä. Sarja käsittää yhteensä 7 osakilpailua ja se käynnistyi perjantaina Belfastista, missä ajettiin myös toinen osakilpailu lauantaina.
Kahro karsiutui molempina iltoina finaaleista, joissa ajoi 12 kuljettajaa. Perjantaina Kahro ajoi ”Last Chance” –erässä kuudes, saaden yhden sarjapisteen.
- Olin aika-ajoissa hieman jännittynyt, enkä saanut parasta puomipaikkaa eriin. Ensimmäisessä alkuerässä olin kymmenes ja toisessa seitsemäs. Toisessa erässä ajo rupesi jo sujumaan ja pystyin ohittamaan kuljettajia, jotka ovat ajaneet vuosia supercrossia. Jouduin LCQ –erään, enkä päässyt sieltä finaaliin. Olin kuitenkin illan kokonaistuloksissa 18. ja sain yhden pisteen. Olen kuitenkin tyytyväinen urani ensimmäiseen kilpailuun, Kahro kertoi.
Lauantai-iltana Kahro tuskasteli starttien kanssa ja löysi itsensä jälleen LCQ-erästä. Erä jäi kuitenkin Kahrolta kesken, hänen ajettuaan toisen kuljettajan kanssa yhteen ja kaaduttuaan tilanteessa.
- Polveni vääntyi tilanteessa pahoin ja jouduin lopettamaan. Toivottavasti mitään ei ole kuitenkaan rikki ja pystyn osallistumaan ensi viikonlopun kilpailuun, Kahro päätti.
Kauden kolmas osakilpailu ajetaan ensi lauantaina Birminghamissa.
Tulokset
Perjantain finaali:
1. Steven Clarke
2. Kristian Whatley
3. Fabien Izoird
4. Daniel McCoy
5. Loic Rombaut
6. Bryan Mackenzie
7. Cyrille Coulon
8. Nev Bradshaw
9. James Harrison
10. Brad Anderson
Lauantain finaali:
1. Fabien Izoird
2. Steven Clarke
3. Elliott Banks-Browne
4. Loic Rombaut
5. Cyrille Coulon
6. Daniel McCoy
7. Luke Arbon
8. Jamie Law
9. Brad Anderson
10. Nev Bradshaw
Xracing