Juupaluoma tyytyväinen avaukseensa

Kuva
Fantic
Pyry Juupaluoma onnistui hyvin Italian mestaruussarjan avauskilpailussa.

Pyry Juupaluoma ajoi viikonloppuna uransa ensimmäisen kilpailun Fanticin ohjaimissa, kun Italian kovatasoinen endurosarja pyörähti käyntiin. Juupaluoma onnistui avauskilpailussaan hienosti ja etenkin toisen kisapäivän suoritus lämmitti nuorukaisen mieltä. Siinä Juupaluoma oli yleiskilpailussa 35. ja 125-kuutioisissa kolmas. Avauspäivänä hän oli yleiskilpailun 53. ja 125-kuutioisissa kuudes.

- Olen todella tyytyväinen avauskilpailuun, sillä Italian mestaruussarjan kisat eivät ole normaalisti ihan helppoja vierasmaalaisille. Nytkin pätkät olivat todella vaikeita minulle. Täällä olivat mukana käytännössä kaikki MM-sarjan nopeimmat EY-luokan kuljettajat, joten luokan kolmas sija toisena päivänä oli oikein hyvä, Juupaluoma kertoi.

Juupaluoma ajaa tällä kaudella Fantic D´Arpa Racing -tiimissä EY-luokan MM-sarjaa. Tiimin ykköskuljettajana on tällä kaudella Australian Daniel Milner, jonka moni muistaa varmasti Six Days Enduron kärkitaistelusta. Milner lähtee kauteen uudella XE300-pyörällä, jonka Fantic esitteli vain muutama viikko sitten. EJ-luokassa tiimiä edustavat Jed Etchells ja Albin Norrbin, joista kumpikin ajoi viime vuonna vielä EY-luokassa. Juupaluoma on tänä vuonna tiimin ainoa edustaja pienimmässä luokassa.

- Kaikki on mennyt treeneissä todella hyvin ja tulemme kuljettajien kesken oikein hyvin juttuun. Olen saanut paljon treenitunteja alle ja pyörä istuu käteen hyvin. Aluksi minun pyörääni laitettiin Albinin (Norrbin) viime vuoden iskunvaimentimien säädöt, joiden pohjalta säädimme sitten pyörän minulle mieleiseksi. Todella vähän on tarvinnut tehdä pyörään mitään säätöjä, vaan kaikki on osunut kyllä todella nopeasti kohdalleen, Juupaluoma kertoi.

Juupaluoma matkusti maanantaina Suomeen, jossa viettää puolitoista viikkoa. Sen jälkeen hän suuntaa takaisin Italiaan harjoittelemaan, kunnes Italian mestaruussarja jatkuu jälleen noin kuukauden kuluttua.