Juupaluoma kiinni mestaruudessa

Teksti
Pyry Juupaluoma lähtee hakemaan Euroopan mestaruutta Hollannista.
Kuva
Robert Pairan
Enduron EM-sarjan neljäs ja samalla viimeinen kisaviikonloppu käynnistyy tänään Hollannin Hellendoornissa.

Hollannin Hellendoorn isännöi enduron EM-sarjan päätösviikonloppua. Kilpailu käynnistyy jo tänään ajettavalla prologilla. Perjantai ja lauantai ovat sitten varsinaisia kisapäiviä. Kilpailureitillä on pituutta noin 80 kilometriä ja se kierretään molempina päivinä kolmeen kertaan. Yksi kierros sisältää puolestaan neljä maastokoetta, joista kaksi on endurotestejä, yksi extremetesti ja yksi crossitesti. Perjantaina ja lauantaina kilpailu käynnistyy kello 9:30 Suomen aikaa. Tänään ensimmäiset kilpailijat pääsevät prologille kello 17:30. Prologi lasketaan mukaan perjantain tuloksiin, eli EM-pisteitä jaetaan perjantaina ja lauantaina.

Ilmoittautuneita tähän kauden päätökseen on yhteensä 94 ja mukana on myös tuttu suomalaisviisikko. Parhaista asemista kisaan lähtee U20-luokassa ajava Pyry Juupaluoma. Husqvarna-kuljettaja on voittanut neljä viimeistä kisapäivää ja pystyy varmistamaan Euroopan mestaruuden jo perjantaina. Joka tapauksessa mestaruus on viimeistään lauantaina normiajolla läpihuutojuttu, mutta aina on toki muistettava, että mikään ei ole varmaa ennen kuin ollaan maalissa. Tässä luokassa ovat mukana myös Niko Puotsaari ja Tiitus Enjala, jotka ovat pisteissä peräkkäin sijoilla 8 ja 9.

- Kaikki pätkät ovat hiekkaa ja täällä on satanut aika lailla vettä. Tänään on ollut kuivaa, joten luulisin, että pätkät ovat aika optimikunnossa. Tosi hyviltä ne ainakin vaikuttavat ja tosi nopeilta. Se on minulle hyvä, että on nopeaa ja pehmeää. Lähden ajamaan rauhassa omaa ajoani ilman riskejä, koska ei ole pakko edes voittaa. Totta kai voittoa lähden hakemaan, mutta ilman pieniäkään riskejä. Vielä ei ainakaan ole mitään suurempaa jännitystä. Tänään ajetaan tuo prologi ja sekin on pelkkää hiekkapyöritystä ilman mitään esteitä. Kaikki on ihan kunnossa. Nyt vain odotellaan, että päästään ajamaan, Pyry Juupaluoma kertoi.

Juniorien E2-luokassa Suomen värejä pitää korkealla Peetu Juupaluoma, joka on vahvasti kiinni EM-pronssissa. Enrico Rinaldi ja Krystof Kouble ovat pisteissä sen verran edellä, että Juupaluoman kirkkaampi mitali edellyttäisi jommankumman totaalista epäonnistumista.

Naisten luokassa mukana on Janette Mielonen. Hän on yhden kisan pisteillä sarjassa kahdeksantena.

Kilpailun livetulosseuranta löytyy täältä https://endurolive.nl/