Juhola voittoon Hausjärvellä

Albert Juhola otti uransa ensimmäisen yleiskilpailun voiton tänään.
Kuva
Jani Hovi
Albert Juhola otti uransa ensimmäisen yleiskilpailun voiton tänään Lumonite EnduroSprintissä.

Hausjärven Puujaassa kaasuteltiin tänään Riihimäen Enduro Seuran järjestämä Lumonite EnduroSprint. Kilpailu ajettiin sprint-formaatilla, mutta kierroksen alussa oli noin neljän kilometrin siirtymä, ennen noin 12 kilometrin mittaista maastokoetta. Iltapäivällä ajetussa yleiskilpailussa kaasuteltiin neljä kierrosta, kun taas puolestaan aamunpäivän kisaluokat ajoivat kolme kierrosta. Maastokokeen kesto oli kärjelläkin vajaat 18 minuuttia, joten koko kilpailussa maastokoeaikaa tuli kärjellekin reilusti yli tunnin verran. Maastokokeesta noin 70 % ajettiin auratuilla pelloilla, jotka olivat todella nopeita.  Loppuosa reitistä oli sitten perinteistä metsää.

Juholalla ensimmäinen pohja-aika

Yleiskilpailun voittoon Puujaassa kaasutteli 18-vuotias Albert Juhola. Mäntsälän Moottorikerhon kuljettaja ajoi ensimmäiselle kierrokselle kahden sekunnin pohja-ajan ennen Markus Michelssonia.

- Viime vuoden viimeisen kilpailun viimeisellä maastokokeella jäin yleiskilpailun pohja-ajasta kaksi sekuntia. Nyt sitten nappasin samanlaisella erolla urani ensimmäisen yleiskilpailun pohja-ajan, joten kisa käynnistyi todella hyvin, Juhola riemuitsi.

Kun Michelsson kellotti toiselle kierrokselle kolme sekuntia nopeamman ajan, niin nousi Turun Moottorikerhon kuljettaja kilpailun johtoon sekunnin turvin. Juhola ajoi kolmannella kierroksella puolestaan kolme sekuntia nopeampaa kuin Michelsson ja nousi takaisin kilpailun kärkeen kahden sekunnin erolla.

- Kaaduin pari kertaa kolmannella kierroksella, mutta ne olivat sellaisia pieniä kaatumisia, Michelsson kertasi.

Team Motopalvelun juhlaa

Viimeisellä kierroksella Juhola ajoi viiden sekunnin pohjat ja voitti kilpailun näin ollen kahdeksan sekunnin erolla Michelssoniin.

- Tuli yleiskilpailun ensimmäinen pohja-aika ja samalla ensimmäinen yleiskilpailun voitto, joten on pakko olla todella tyytyväinen. Pysyin pystyssä koko kisan, vaikka reitti oli oikeastaan jo alusta lähtien todella karussa kunnossa. Pattia ja röykkyä riitti aivan tarpeeksi. Ennen Mäntsälän SM-kisaa oli pitkään kipeänä, mutta sen jälkeen olen päässyt treenaaman hyvin ja nyt tuntuu ihan hyvältä, Team Motopalvelun KTM-kuljettaja kertoi.

Michelsson oli myös tyytyväinen päiväänsä, sillä ei kokenut reitin sopivan hänelle.

- Reitti oli todella nopea ja yleensä viihdyn perinteisessä lumispoorissa, joten täytyy olla tyytyväinen. Oli hieno sekuntikamppailu Albertin (Juhola) kanssa ja aina pätkillä lähdettäessä siinä jotain naureskeltiin porukalla. Viimeiselle kierrokselle lähdin porukan ensimmäisenä ja jotenkin spoori oli sekava. En tiedä oliko yleisö sitten kävellyt paikoin niin paljon spoorissa tai jotain. Sen takia päätin ottaa hieman rauhallisemmin, kun se yleensä tuottaa minulla parhaan tuloksen. Mutta nyt taisin ottaa liian rauhassa, Juholan tavoin Team Motopalvelun väreissä ajava Michelsson kertoi.

f

Markus Michelsson.

Pelto ei sopinut Ahtilalle

Yleiskilpailussa kolmanneksi ajoi Antti Ahtila, joka jäi 17 sekuntia voitosta. RX Moton KTM-kuljettaja ajoi tasaisesti koko päivän, mutta ei viihtynyt auratulla pellolla.

- En ole ajanut koko talvena tuollaista peltoa ja se oli todella hankalaa minulle. Metsässä tuntui kulkevan, mutta pelloilla ei. Minulla oli ihan spoorisäädöt iskareissa ja ne ei kyllä tuntunut yhtään hyvältä pelloilla, missä oli paljon pientä patti. Jo parin kierroksen jälkeen tuntui vähän väsyneeltä, enkä oikein tiedä mistä se johtui. Ehkä kun iskarit ei oikein olleet parhaat mahdolliset, niin se väsytti miehen. Mäntsälässä paransin kuitenkin kohti loppua ja siellä jaksoin hyvin puristaa, vaikka kisa oli tuplasti pidempi, Ahtila kertoi.

d

Antti Ahtila.

Neljänneksi yleiskilpailussa ajoi Roni Salin, joka puolestaan viihtyi hyvin pelolla. Salin menetti kuitenkin ensimmäisellä maastokokeella aikaa, kun ajoi kahvasuojan puuhun ja se painoi etujarrua. Kytönen Motorsport Husqvarna-kuljettaja ajoi kolmannella kierroksella yleiskilpailun pohja-ajan ja jäi lopulta 20 sekuntia voitosta.

Viides yleiskilpailussa Eetu Puhakainen. TM-kuljettaja menetti puolestaan aikaa toisella kierroksella, kun hänen pyörän ketjut lähtivät päältä aivan maastokokeen lopussa. Puhakainen jäi voitosta 37 sekuntia.

Koskinen B-luokan voittoon

B-luokan ykköseksi kaasutteli tänään Kimi Koskinen. Motocrossradoilta tuttu Koskinen ajoi näin ollen uransa parhaan endurokilpailun. Juho Ahokas jäi Koskiselle 18 sekuntia ja oli toinen, ennen Aksu Keurulaista.

h

Kimi Koskinen.

V40-luokka ajo myös iltapäivällä neljän kierroksen mittaisen kilpailun ja luokan voittoon ajoi ylivoimaiseen tyyliin Teemu Sundelin. Arto Kallioinen oli toinen ja Matti Nikander kolmas.

Aamulla ajetun C-luokan voittoon ajoi Kaapo Kalatie, joka ajoi pohja-ajan jokaiselle maastokokeelle. Uransa ensimmäisen endurokilpailun ajanut Kalatie nousi näin ollen suoraan B-luokkaan. Arttu Manni oli luokan kakkonen ja Henrik Pietarinen kolmas. Myös he nousivat suoraan B-luokkaan. Luokan viidenneksi ajanut Toni Torpakko sai puolestaan nousupisteet täyteen ja hänet nähdään jatkossa myös B-luokassa.

V50-luokan voittoon ajoi 20 sekunnin turvin Sami Ikonen. Tero Svinhufvud oli toinen ja Marko Erving kolmas. V60-luokan voitto meni 15 sekunnin erolla Jukka Pahkamäelle. Karri Tikkanen oli toinen ja Ari Mäkelä kolmas.

Naisten luokan voittoon kaasutteli Esmeralda Vesterinen. Riina Lampinen jäi hänellä 55 sekuntia ja oli toinen. Milja Käpynen oli puolestaan kolmas.

Alla yleiskilpailun TOP20.

Kilpailun täydelliset tulokset löytyvät täältä.