Juhliiko Lettenbichler kotiyleisön edessä?

Manuel Lettenbichler johtaa WESS-sarjaa ennen kauden päätöstä.
Kuva
Future7media
WESS-sarjan päätöskilpailu kaasutellaan lauantaina Saksassa.

Kahdeksan osakilpailun WESS-sarja huipentuu tulevana viikonloppuna Saksaan, jossa kaasutellaan GetzenRodeo. Lauantaina ajettavassa kilpailussa karsitaan aamupäivän lähtöjen pohjalta parhaat kuljettajat iltapäivän pääkisaan, jossa ajetaan CC-tyyliin 80 minuutin ja yhden kierroksen mittainen kisa. Perinteisesti kilpailussa nähdään kymmentuhatpäinen katsojajoukko, joten tunnelmaa ei kilpailusta puutu.

Sarjan kärjessä päätöskilpailuun lähteen Manuel Lettenbichler. Kotiyleisön edessä ajavalle Lettenbichlerille riittää mestaruuden varmistamiseen se, että hän pääsee mukaan iltapäivän finaaliin. Näin ollen mestarin nimi on jo lähes varma. Mutta sarjan kahdesta muusta mitalisijasta nähdään hieno taistelu. Jonny Walker on sarjassa kakkosena, mutta kolmantena oleva Josep Garcia on vain 75 pisteen päässä hänestä. Myös neljäntenä olevalla Alfredo Gomezilla on mahdollisuus nousta mitaleille, kuten teoriassa myös Graham Jarvisilla, joka hakee samalla kilpailusta neljättä voittoaan.

Iltapäivän finaali lähetetään myös suorana lähetyksenä Red Bull TV:n kautta 14:30 alkaen (jaamme linkin myöhemmin).

WESS-sarjan pistetilanne:

  1. Manuel Lettenbichler (KTM - GER) 5110pts
  2. Jonny Walker (KTM - GB) 4240pts
  3. Josep Garcia (KTM - ESP) 4165pts
  4. Alfredo Gomez (Husqvarna - ESP) 4034pts
  5. Graham Jarvis (Husqvarna - GB) 3920pts
  6. Nathan Watson (KTM - GB) 3881pts
  7. Taddy Blazusiak (KTM - POL) 3850pts
  8. Mario Roman (Sherco - ESP) 3070pts
  9. Billy Bolt (Husqvarna - GB) 2725pts
  10. Pol Tarres (Husqvarna - ESP) 2520pts

Getzen Rodeon aiemmat voittajat:

2018 - Manuel Lettenbichler (GER)
2016 - Graham Jarvis (GB)
2014 - Graham Jarvis (GB)
2012 - Graham Jarvis (GB)
2011 - Marcus Kehr (GER)
2007 - Ralf Scheidhauer (GER)
2006 - Ralf Scheidhauer (GER)

Viime vuoden kärkikolmikko:

  1. Manuel Lettenbichler (KTM - GER)
  2. Alfredo Gomez (Husqvarna - ESP)
  3. Taddy Blazusiak (KTM - POL)