Jousituksen toiminta

Kilpakuskille alustan toiminta on menestyksen kannalta ensiarvoisen tärkeä. Monen tehdaspyörän vakioalustallakin pääsee jo todella pitkälle etenkin jos oma paino osuu kohdalleen vakiojousille tai niistä ei tarvitse juurikaan poiketa. Talveksi voi iskareista naksutella vaimennukset oman ajovauhdin kannalta hyvälle tasolle, mutta mikäli alustaa on joskus edelliselle kuljettajalle simmattu ja jousista ei ole tarkkaa tietoa, voi olla järkevää viedä kepit asiantuntijan käsiin. Olen kuullut varikolla huhuja, että takajousissa esiintyy erittäin suuria eroja jousen tyyppiin nähden, joten jouset tulisi aina mittauttaa. Todelliselle vetomiehelle tehty alusta kun ei välttämättä toimi mukavuuden haluisen harrastajan nopeuksissa laisinkaan. Kuljettajien fyysisissä mitoissa ja etenkin mieltymyksissä, sekä tarpeissa esiintyy isoja eroja joten alusta-asiat ovat usein yksilöllisiä.

Yleisesti alalla vallitsee konsensus, siitä että spooriin hieman löysätään takajousta tai valitaan löysempi jousi hyllystä, mutta tässäkin esiintyy poikkeuksia. Vanhan liiton kuskit avasivat mielellään jousen sisään vaimennusta eli comppia ja tiukkasivat paluuta eli reboundia. Paluuvaimennuksen tiukkaamisella haetaan perän rauhallisuutta eli ettei peli viskaisi ekassa patissa kuljettajaa selästä kuin vauhkoontunut lämminveri ori. Liiallinen paluuvaimennuksen tiukkaaminen saattaa kuitenkin aiheuttaa tuntumaa perän kovuudesta, mikäli iskari ei ehdi palautua pateista ja jää makaamaan alas liikeradallaan. Löysällä takajousella haetaan samaa rauhallisuutta pattiin ajettaessa. Ajatus on, että jousi menisi riittävästi kasaan ja pyörä sukeltaisi patin läpi. Liika vaimennuksen vähentäminen ja jousen löysääminen johtaa toki pohjaamiseen, mutta kompromissi löytyy aina pohjaamisen ja sinkoilun välistä.

Oma alustani oli edellisen omistajan toimesta simmattu itseäni huomattavasti painavammalle kuljettajalle. Alustaa oli säädetty toimimaan krossiradalla ja vaimennus olikin erittäin kantava. Kesäkelissä tapeilta ajettaessa se toimi kohtalaisen hyvin, mutta valkoisen töhnän laskeuduttua maanpintaan ja ajon muututtua penkissä hankaamiseksi, ei alusta toiminut enää laisinkaan. Treenasin kuitenkin tällaisella alustalla tammikuun puoliväliin saakka, kunnes kyllästyin kuntouttamaan selkääni aina ajoreissun jälkeen.

Ruuvasin kepit intoa puhkuen irti ja suuntasin matkani Forssalaiseen iskaripajaan, jossa alustani oli tarrojen mukaan aikaisemminkin säädetty. Etu- ja takaiskarin avaamisen jälkeen oli selvää, ettei kyseinen alusta voinutkaan toimia hyvin spoorissa ja iskarivelhonakin tunnettu Timppa Mäki totesi simmilevyt mitattuaan että ”oho, onpa jämäkkä pakka”.

Iskareiden simmaamisen ja löysempien jousien asennuksen jälkeen pyörä tuntui merkittävästi kevyemmältä ajaa ja salaisella testipätkälläni sain puristettua 40 sekuntia pois kierrosajasta. Täytyy toki muistaa, että talvella olosuhde muuttuu koko ajan, mutta oma kokemukseni on, että alustan säädöllä voi saavuttaa todella merkittäviä parannuksia etenkin jos alusta on oikein metsässä.

Omaan kokemukseeni perustuva alustan spoorisäädön nyrkkisääntö:
1. Laita jouset kohdalleen omalle painollesi ja valitse kesäkeliä pykälän löysemmät jouset
2. Säädä takajousen paluuvaimennus (iskarin alapäästä) sopivan hitaalle tiukkaamalla klikkeriä.
3. Löysää tarvittaessa takaiskarin sisään vaimennusta. Ensisijaisesti high comp ja tarvittaessa myös low comp. (molemmat takaiskarin yläpään säädöt)
4. Säädä etuiskarien korkeus siten, että saat pyörän kulkemaan balanssissa. Itse säädän siten että pyörä kulkee hieman ”perä alhaalla”. Kiinnitä huomiota pyörän kääntyvyyteen kun säädät etuiskunvaimentimien korkeutta.
5. Säädä ohjaustanko vastaamaan ajoasentoa eli istuvaa asentoa kääntämällä sitä taaksepäin. Yleensä tanko linjataan etuiskareiden kulmaan tai hieman taaksepäin. Tangon korkeutta voi olla hyvä myös muuttaa matalammaksi jos mahdollista.

Ja sitten vaan sinkki kireelle ja pykälät ylös. Hyviä reenejä.

Petri Vänskä