Jousen kuulumisia Belgiasta
Nuorten suomalaisten motocrosskuljettajien kausi jatkuu yhä, vaikka kotimaan sarjat ovatkin jo talviunilla. Viime viikonloppu ajetussa joukkueiden EM-kilpailussa sijalle 11. ajaneet Atte Jousi, Juuso Matikainen ja Santtu Tiainen ovat yhä harjoitus- ja kilpailumatkalla Belgiassa. Xracing tavoitti Jousen, kun keskiviikon harjoituspäivä oli ohi. - Viime viikonlopun EM-joukkuekisan jälkeen olemme harjoitelleet täällä Belgiassa. Tänään oli viimeinen ajopäivä ja huomenna huolletaan kalusto kuntoon viikonlopun kilpailua varten. Olemme treenanneet täällä koko viime viikonlopun joukkueen voimin, kertoi Jousi.
Jousi oli viime viikonloppuna suomalaisten nopein kuljettaja ja väläyttelikin vauhtiin kansainvälisissä ympyröissä. - Viime viikonlopun avanneet karsinnat menivät omalta osaltani hyvin. Olin erän lopussa nousemassa kolmanneksi, mutta kaaduin ja jäin kymmenennen sijan tuntumaan. Viikonlopun varsinaiset kisaerät menivätkin kaksijakoisesti. Ensimmäisessä erässä ajoin kohtuullisen hyvän ajon ja olin maalissa sijalla 10. Toisessa erässä olin startissa puolenvälin tietämissä joukkoa, kunnes toinen kuljettaja kaatui eteeni ja menin samalla itsekin nurin. Kun kasa oli saatu lopulta purettua, en meinannut saada pyörääni käymään. Tuntui, että meni ainakin minuutin poljin, ennen kuin pyörä starttasi. Lopulta olin maalissa 22, kertasi Jousi.
Suomalaisten tie suuntautuu Genkista perjantaina Angreauvin kaupunkiin, Lounais-Belgiaan. Angreauviin kokoontuu 16 maata taistelemaan nuorten joukkuemestaruudesta. Suomella on puolustettavana viime vuodelta MM-hopea, joka tuli silloin joukkueella: Harri Kullas, Ludde Söderberg ja Niko Koskela. Tänä vuonna joukkue uudistuu lähes kokonaan, kun Söderberg on ainoa mukana oleva kuljettaja viime vuoden mitalijoukkueesta. Söderbergin rinnalla joukkueessa on Jousi ja Matikainen. Viime viikonlopun EM-joukkueessa ajanut Santtu Tiainen liittyy suomalaisten kannustusjoukkoihin viikonloppuna. - Viime vuonna Suomi oli hopealla ja siitähän voi parantaa vielä yhden sijan, Jousi kertoo kysyttäessä tavoitetta.
Merkki vielä epäselvä
Tällä kaudella ensimmäistä kautta yleisessä luokassa ajaneen Jousen ensi vuoden kuviota eivät ole vielä selvät. - Merkki on vielä epäselvää, mutta eiköhän tässä vuoden vaihteeseen mennessä kuviot selkene. Talvella lähdetään joka tapauksessa Espanjaan treenaamaan, jotta saan kaudelle hyvän alun.
Jani Hovi / Xracing