Jousen elämän vaikein päätös

2012 Jämsässä ylipitkän hypyn hypännyt Jousi on taistellut ranneongelmien kanssa reilun reilun kahden vuoden ajan. Viimein tänä syksynä KTM-kuljettaja sai jälleen ajoluvan ja siitä käynnistyikin kova ja määrätietoinen harjoittelu. Harjoittelu sujuikin hyvin, mutta ranteet särkivät lähes joka ajokerralla. Niinpä Jousi suuntasi takaisin lääkärin luo, jossa ranteet kuvattiin jälleen.

- Lääkärin mukaan molempien ranteiden veneluut ovat vain rustolla kiinni, eli ne eivät ole luutuneet lainkaan ja se aiheuttaa kivun, Jousi kertoi.

Suuret riskit

Kipu ei valitettavasti ollut suurin ongelma.

- Lääkäri kertoi mie, että ranteeni murtuvat erittäin helposti uudelleen ja jos niin tapahtuisi, jouduttaisiin veneluut poistamaan ja ranteet lyhenisivät kaksi senttiä. Edessä olisi myös todennäköisesti noin vuoden kuntoutus ja sairasloma, eikä mitään takeita niiden paranemisesta olisi silti, hän jatkoi.

Vaikea päätös

Saatuaan lääkäriltä diagnoosin, alkoi pohdinta uran jatkon suhteen. Kun asia oli viimein saatu pohdittua, oli päätös selvä: ura loppuisi tähän.

- Oli todella vaikea myöntää itselleen, että ajaminen olisi tässä. Tahtoa ajamiseen on niin paljon ja koen, että mia olisi ollut vielä paljon annettavaa. Mutta on pakko myöntää tosiasiat ja mietittävä mikä on elämässä tärkeintä. Työ on mie kuitenkin tärkeää ja myös oman asunnon hankkiminen on suunnitelmissa tulevaisuudessa. Mikäli ranteeni murtuisivat uudelleen, niin kaikki tuo vaarantuisi. Voisin tietysti ajella varmanpäälle ja vältellä kaatumisia, mutta silloin ei voi taistella voitosta ja olen aina ajanut vain voittaakseni.

Tulevaisuus

Vaikka motocrossura on takana, niin Jousella on yhä edelleen palava halu olla lajin parissa. Nuorten valmentaminen on pyörinyt mielessä, mutta mitään ei ole vielä päätetty.

- Hihasta saa tulla nykimään ja apua saa tulla pyytämään. Jos vaan pystyn, niin autan kyllä, Jousi naurahtaa.

Viimeiset kaksi vuotta on ollut vaikeaa aikaa ja Jousi haluaakin kiittää häntä tukeneita ihmisiä.

- Kaikki sponsorini ovat seisoneet takanani koko ajan ja tukeneet minua. Lisäksi tietysti perhe on ollut suuri tuki, kuten myös mekaanikkoni Lasse on ollut todella suurena apuna. Vaikka olen ollut loukkaantunut, niin olemme keskustelleet Lassen kanssa paljon ja hän on auttanut minua henkisesti, Jousi päättää.

Xracing