Itseluottamus toi maailmanmestaruuden

Eero Remeksessä kruunattiin maailmanmestari. Kuva: ABC Communications Eero Remeksessä kruunattiin maailmanmestari. Kuva: ABC Communications

Vaikka kauden viimeisestä kisapäivästä olisi Remekselle riittänyt kuudes sija, ei hän missään vaiheessa varmistellut, vaan ajoi kauden yhdeksänteen voittoon. Samalla Christophe Nambotin joutui myöntämään Remeksen nopeammakseen myös oman kotiyleisönsä edessä.

- Aamusta lähtien ajo oli todella rentoa ja virheetöntä. Mia ei ollut mitään paineita koko päivänä ja fiilis oli hyvä. Vuodesta 2006 lähtien mia on puutunut kädet aina kilpailuissa jossain vaiheessa, mutta tänään ei edes kädet puutunut. En ryhtynyt varmistelemaan myöskään sen takia, että pääsin voittamaan Nambotinin myös tänään sen kotikilpailussa, Remes nauraa.

Käännekohta Belgiassa

Vaihdeltuaan voittoja Nambotinin kanssa alkukaudesta, aloitti Remes murskaavan tahdin Kreikan osakilpailussa. Kauden kahdeksasta viimeisestä kisapäivästä Remes voitti seitsemän ja Belgian kilpailun jälkeen Nambotinissa näkyi jo luovuttamisen merkkejä, hänen todettuaan julkisesti kauden olevan tässä ja samalla teki päätöksen polvileikkaukseen menosta. Vaikka ranskalainen toipuikin nopeasti leikkauksesta, niin voimasuhteita tuo leikkaus ei muuttanut. Remes oli yhä nopeampi.

- Belgian kilpailun jälkeen aloin itse uskomaan mestaruuteen. Siellä tuplavoitto valoi minuun uskoa, Remes pohti.

Itseluottamus

Uskomattomalla varmuudella koko sarjan ajan ajanut Remes erottautui muusta joukosta. Siinä kun kaikille muille kuljettajille tuli huonoja jaksoja sarjan aikana, ei TM -kuljettajalle niitä tullut. Remeksen itsensä mielestä yksi syy mestaruuteen onkin hänen itseluottamuksensa ja tuo terve itseluottamus huokuikin miehestä koko kesän ajan.

- Pystyin ajamaan koko kauden ajan rennosti ja itseluottamukseni oli kohdallaan. En joutunut ajamaan missään vaiheessa riskirajoilla, vaan pystyin koko ajan ajamaan omien rajojeni sisällä.

Ensimmäisen maailmanmestaruuden ottanut Remes oli sunnuntaina illalla vielä tuttuun tyyliin rauhallinen.

- Katsotaan nyt miten tässä juhlitaan. Maanantaina illalla tulen kuitenkin Suomeen, Remes päätti.

Xracing