Irronnut kaasukahva ja rentoa menoa

Kauden 2012 ensimmäinen enduron nuorten SM-osakilpailu käytiin upeassa säässä Nummisissa. Edellisen päivän synkkä ilma oli poissa ja kilpailupäivänä saatiin nauttia upeasta aurinkoisesta säästä. Tosin kuljettajille lämmin keli toi lisähaastetta, koska lumi suli vauhdilla ja reitille tulikin runsaasti vettä.

Team Ykkös-mp:n kuljettajista kovinta tulosta odotettiin ilman muuta Pornaisissa asuvalta Mikael Miettiseltä, joka pääsi ajamaan lähes kotinurkissa. Teamin toinen kuljettaja, rannevammasta hyvin toipunut ja juuri ennen kisaa 18 vuotta täyttänyt Toni Holopainen avasi oman kilpailukautensa Nummisissa ja odotti kisaa jännittynein tuntein.

Miettisen kilpailu alkoi hiukan tuntumaa hakiessa ja ensimmäisellä erikoiskokeella viime vuoden nuorten sm-kakkonen oli nuorissa seitsemäs. Sen jälkeen ajo rentoutui ja loppupäivän Mikael ajoi sijoituksia viiden nopeimman joukkoon. Kilpailu luokassa oli tiukkaa ja päivän päätteeksi Mikael oli nuorissa neljäs, vain reilut neljä sekuntia kolmannesta sijasta.
Seuraava kilpailu Mikaelille on legendaarinen kolmipäiväinen Päijänteen ympäriajo, missä edessä on 900 kilometriä, hieman alle 30 erikoiskoetta ja yli kuusi tuntia erikoiskoe aikaa.

Toni Holopaisen sijoitukset olivat koko päivän 15 nopeimman joukossa yhdestä kaatumisesta huolimatta. Huonoin erikoiskoesijoitus Tonilla oli 22. koska erikoiskokeen aikana Tonilta irtosi kaasukapulan tuppi ja ajohanska on erittäin liukas muovisella kaasukapulalla. Siitä johtuen kaasun käyttö oli erittäin hankalaa ja käsi puutui todella pahasti. Lopulta Toni oli nuorten luokan 16. ja nyt katse suunnataan kevään harjoitusleiriin ja kesän sm-kilpailuihin.

Kokonaisuutena Team Ykkös-mp:n päivä sujui hienosti, pyörät toimivat mainiosti ja koko tiimillä oli hyvä fiilis mahtavan kelin ansiosta.

Teksti: Ykkös-mp tiedotus
Kuva: Xracing