Ihan hyvä ajatus, mutta…

Aika usein isoissakin organisaatioissa kuitenkin tapahtuu niin, että kun keksitään oikein älyttömän upea idea, sitä viedään eteenpäin sen kummemmin kyseenalaistamatta ja luullaan että näin ne asiat paranevat. Jos joku jaksaa muistaa, niin vuosituhannen vaihteen tietämissä nelitahtisten pyörien tehdessä tuloaan osa järkevistäkin ihmisistä osoitti selviä massapsykoosin oireita.

Kun seinälle oli maalattu riittävän iso piru, joka kertoi, että kaksitahtiset meluavat, haisevat ja eihän noita enää parin vuoden päästä enää EU, YK, Unicef eikä edes Mannerheimin Lastensuojeluliitto Kennel-liitosta ja muista asioistamme päättävistä tahoista puhumattakaan enää hyväksy, niin uskottavahan se oli.

Harmillista, että tuossa massapsykoosissa unohtui sekä moottoriteknologia että äänen fysiikka kokonaan ja niin Suomessa kuin muuallakin crossiratoja ja muita ajopaikkoja suljettiin meluhaittojen takia tukuttain.

Iso laiva toki kääntyy hitaasti, mutta kymmenisen vuotta on melko pitkä aika korjata selkeä moka. Nyt kun nelitahtisten ääniongelma on edes auttavasti hoidettu, kaksitahtisten tilanne on hiljaa hiipien noussut uuteen kukoistukseen.

Vielä kymmenisen vuotta sitten urallaan etenevä nuori mielellään sanoi, että ei ole ajanut piikillä metriäkään. Tai ehkä kokeillut, mutta ”kun en tykännyt yhtään, niin otinkin heti pikkunelarin alle”. Eräänkin näin lausuneen junnun ”kokeilemassa” piikissä oli reilut 80 tuntia mittarissa.

Sittemmin 125-luokasta on tullut sekä kansallisella, että EM-tasolla lähes itsestään selvä väliporras junioriluokkien ja aikuisten luokkien väliin. Hyvä niin, koska melko moni itseäni pätevämpi ajovalmennusguru on todennut, että piikki opettaa viemään peliä smootheilla pyöreillä ajolinjoilla. Ja takuulla opettaa myöskin sen, miten vauhti katoaa, jos pyörän upottaa jokaiseen valliin.

Kun tuon ajotekniikan kerran opettelee, isommilla peleillä voi sitten mennä heti oikeasti kovaa. Toki vääntävämmällä pikkunelarilla ajaminen on pirun mukavaa, kun pyörä tuntuu antavan virheitä anteeksi paljon enemmän. Mutta mitä kello sitten sanoo helposti kulmikkaaksi muotoutuvista ajolinjoista, onkin sitten ihan toinen juttu.

EM-sarjan 300-luokka puolestaan on parin viime kauden aikana osoittanut sen, että myös ison luokan kaksitahtisille on edelleen sijansa. Alkuunhan luokka näytti lähinnä vitsiltä, reilut kymmenen ukkoa kurvailemassa keskenään. Päättyneellä kaudella sen sijaan kaikki halukkaat eivät edes päässeet karsimaan kisaeriin joissain osakilpailuissa.

Kun kisoja kerran ajettiin täysiltä puomeilta karsiutuneiden ollessa jo yleisön puolella, herätti melkoista ihmetystä päätös, jonka mukaan luokka olisi poistettu MM-sarjasta. Onneksi järki voitti, ja luokka jatkaa myös tulevalla kaudella eurooppalaisissa MM-kisoissa.

Juuri tätä kirjoittaessa bongasin tiedon, että Tanska on ensimmäisenä pohjoismaana muuttanut sääntöjään niin, että myös kaksitahtisella 250-kuutioisella ajetaan kilpaa saman kuutiotilavuuden nelareita vastaan. Ainakin Australiassa ja Kanadassa luokkajako on ollut näin jo pidempään. Ilmeisesti useammassakin Euroopan maassa pohditaan samaa.

Kuka olisi 15 vuotta sitten uskonut että kaksitahtipyörät tekevät näin vahvaa paluuta? Eipä meitä kovin montaa tainnut olla.

Kaksitahtipeleistä tykkäävänä minulla olisi kuitenkin kaksi pientä pyyntöä: Pyörien valmistajat, tuokaa jo ne ruiskupelit kuluttajien hankittavaksi, veneilijät ja kelkkailijat ovat jo niistä nauttineet toistakymmentä vuotta. Ja se toinen: Voisiko joku ystävällisesti kääntää tämän textin japaniksi ja toimittaa sinnepäin.