Hyvää vääntöä avauserissä
MXC/A-luokka avasi kisapäivän Alavudella. Kasper Kangasniemi otti startin nimiinsä, saaden perässään Sampo Rainion. Kangasniemi johti kisaa ensimmäisellä kierroksella, mutta kaatui ja Rainio nappasi kärkipaikan itselleen. Rainio menikin menojaan erävoittoon. Kangasniemi oli toinen, jääden 23 sekuntia Rainiosta. Jere Harju oli kolmas, jääden 42 sekuntia voitosta. Joakim Hindersson oli neljäs ja Miika Jukarainen viides.
Tiukkaa kisaa
MX2-luokan osalta nähtiin dramatiikkaa jo ennen erän alkua, kun Emil Silanderin pyörään tuli tekninen vika lämmittelykierrokselle lähdettäessä. Luokan startin otti nimiinsä Harri Kullas, ennen Santeri Kinnusta, Jaro Pääkköstä, Kimi Koskista ja Toni Koskista.
Kärjessä Kullas lähti pitämään vauhtia ja Kinnunen roikkui hänen perässään parin kierroksen ajan. Kimi Koskinen menetti nopeasti paikkansa takana tuleville. Kolmannesta sijasta käytiinkin pitkään taistelua Pääkkösen, Toni Koskisen, Valtteri Malinin, Aleksi Kurvisen ja Roni Kytösen kanssa.
Ensimmäisenä kelkasta putosi Koskinen, joka osui edellä olleen Pääkkösen takarenkaaseen. Erän puolen välin jälkeen Malin nousi kolmanneksi ja sai peräänsä Kytösen. Samaan aikaan Kurvinen putosi pois pelistä keskeytyksen myötä. Tiettävästi Kurvisen pyörään tuli ylälenkillä tekninen vika.
Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Kullaksella oli noin puolen minuutin johto Kinnuseen. Malin ja Kytönen tulivat Kinnusen perässä parin kymmenen sekunnin päässä. Tilanne muuttui kuitenkin vielä juuri ennen maalia, kun Kinnunen kaatui. Malin nousi tilanteessa toiseksi ja Kytönen kolmanneksi. Kinnunen oli maalissa neljäs ja Pääkkönen viides.
Kullaksen toinen
MX1-luokan ensimmäisen erän startin otti nimiinsä Roni Salin, ennen Harri Yli-Villamoa, Joni Tuomista, Harri Kullasta ja Niko Kalatietä. SM-pistekärki Erki Kahro sai huonon startin ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kahdeksas.
Kullas näytti ottavan pari ensimmäistä kierrosta hieman rauhallisemmin, mutta väänsi sitten kaasua ja meni menojaan. Tuominen ohitti Yli-Villamon ja hän sai erän puolen välin jälkeen peräänsä Kahron. Santtu Tiainen oli tuossa vaiheessa neljäntenä ja huonon lähdön ottanut Juuso Matikainen viidentenä.
Kun erää oli jäljellä kaksi kierrosta, oli Kullaksen johto yli 20 sekuntia tiukasti yhä toista sijaa hallussaan pitävään Tuomiseen. Kahro kuitenkin puristi itsestään kaikki irti ja ohitti Tuomisen.
Kullas ajoi voittoon, ennen Kahroa ja Tuomista. Tiainen piti juuri ja juuri Matikaisen perässään ja otti neljännen sijan.
Toiset erät starttaavat Alavudella klo 15.
Xracing