Husqvarnan ensi kauden kuljettajat julki
Kimi Räikkösen omistaman Red Bull IceOne Husqvarna Factory Racing -tiimin kuljettajina tulevat toimimaan Max Nagl ja Todd Waters. 27 -vuotias Nagl on kuulunut MXGP -luokan huippukuljettajiin vuodesta 2008 lähtien ja Husqvarna toivoo hänen yltävän voittoihin ensi kaudella ja sitä kautta menestykseen MM-sarjassa. Sarjassa toiseksi vuonna 2009 ajanut Nagl otti kuluneena kautena viisi MM-erävoittoa nimiinsä. Naglin sopimus on kaksivuotinen ja hän ajaa FC 450 -pyörällä.
24 -vuotias Waters jatkaa tiimissä myös ensi kaudella. Australialainen saapui Eurooppaan tänä vuonna ja ajoi lupaavia sijoituksia alkukaudesta. Loukkaantumiset vaivasivat kuitenkin Watersia kauden aikana. Myös Waters ajaa FC 450 -pyörällä.
Naglin ja Watersin lisäksi tiimissä ajaa 20 -vuotias Nathan Watson. Britti ajaa tiimin väreissä kaikki Euroopassa ajettavat kilpailut.
Husqvarnan toisena virallisena tehdastiiminä toimiva Wilvo Nestaan Husqvarna Factory Racingin on tähän asti edustanut merkkiä vain MX2 -luokassa. Tiimin kuljettajana ensi kaudella kyseisessä luokassa tulee toimimaan 21 -vuotias Aleksandr Tonkov. Tiimi odottaa venäläisen olevan ensi kaudella vakaisesti podiumilla. Tonkovin lisäksi Jacky Martensin omistaman tiimin tuella ajaa MXGP -luokassa Dean Ferris.
Husqvarnan tuella MM-sarjassa ajaa myös Ricci Racing. Heidän väreissään tulee ajamaan Rui Concalves (MXGP), Christopher Valente (MX2), Michael Ivanov (MX2) ja Filippo Zonta (EMX125).
Alla Max Naglin haastattelu ensi kaudesta.
Husqvarna tiedotus