Huomioita Tohmajärveltä special: Hikeä, kramppeja ja nautintoa

Kuten varmasti jo monet tietävät, ajoi allekirjoittanut viime viikonloppuna Tohmajärvellä ensimmäisen endurokilpailun kuuteen vuoteen. Ennen kuin mennään siihen johtaneisiin tapahtumiin, niin kerrataan hieman omia taustoja endurosta, jotta ymmärrätte miltä pohjalta asioita kerron. Ne keitä tämä ei kiinnosta, voi hypätä tekstissä suoraan seuraavaan väliotsikkoon.

Eli oma enduroura alkoi 16 -vuotiaana vuonna 1992. Tahkosin antaumuksella kotimaan kilpailuja muistaakseni vuoteen 2005 asti, kunnes polveni meni melko pahoin rikki. Tasoltani ajelin A-luokan puolenvälin tietämissä, talvella paremmin ja kesällä huonommin. Pari Suomen MM-osakilpailua ajoin ja Mikkelistä 2002 tuloksena oli jopa muutama MM-piste. Eli tuona aikana tuli nähtyä mitä enduro oli, joka on tosin siitä tähän päivään muuttunut melkoisesti.

Tuon jälkeen olen harrastanut ajamista säännöllisen epäsäännöllisesti ja esimerkiksi tänä kesänä ajokertoja on takana ehkä noin 8 – 10 ja siitä voi jokainen laskea ajotunnit, joita ei päätä huimaavasti ole.

Tohmajärven kilpailuun lähtö tuli tavallaan hieman puun takaa mie. Juttelin kilpailusta kilpailunjohtajan Jussi Turusen kanssa tuossa kuukauden päivät sitten ja Jussi autuaasti kehui kilpailua ja ennen kaikkea reittejä. Kun asiassa juttelin muidenkin kanssa, oli viestit samanlaisia. Jotenkin tuntui, että tuonnehan olisi mukava lähteä kokeilemaan omia rajoja. No sitten erään sosiaalisessa mediassa käymäni keskustelun jälkeen sain viestin Scuderia Fiat Husqvarnan puuhamieheltä Sami Pölläseltä, jossa Sami pyysi minua lähtemään ajamaan heidän kanssa. Olin tuossa vaiheessa käyttänyt jo kaikki tekosyyt, etten pääsisi lähtemään, joten samana iltana lähti ilmoittautuminen menemään. Tiesin toki jo tässä vaiheessa, että kisasta tulisi itselleni melkoinen selviytymistaistelu.

Säädöt kohdalleen

Perjantaina illalla saavuimme kisapaikalle ja jonkin ajan kuluttua myös Fiatin isoilla tarroilla varustettu auto kaarsi paikalle. Purimme pyörät autosta ja pääsin istumaan ensimmäistä kertaa pyörän päälle, joka joutuisi kanssani koettelemuksiin seuraavana päivänä. Pyöränä mia oli Husqvarna 250TE, josta mia ei juurikaan ole kokemusta. Olen ajanut pikkunelarilla elämäni aikana muistaakseni kaksi tai kolme kertaa aiemmin. Illalla sitten säädettiin iskareihin pari naksua lisää vaimennuksia ja katsottiin, että tanko ja kahvat olivat suunnilleen kohdallaan ja ei kun peli takasin autoon ja odottamaan aamuun.

Kisa-aamu

Luvattu sade oli poissa kun heräsimme kisa-aamuun. Katsastukseen lähtiessä käynnistin pyöräni ensimmäisen kerran ja ajoin pienen lenkin varikolla. Kaikki tuntui olevan oikein kohdallaan ja vein pyörän katsastukseen ja lähdin itse valmistautumaan starttiin. Starttasin reitille numerolla yksi, parinani oli Luukkosen Riku. Jo ennen lähtö puhuimme Rikun kanssa, kuinka lähdemme nauttimaan reitille ja ihailemaan samalla myös maisemia. Ensimmäiselle siirtymälle Riku lähti ajamaan edellä ja minä perässä. Alkuun hain tuntumaa pyörään, mutta äkkiä opin että pikkunelarilla täytyy ajaa vaan isolla kaasulla ja pienellä vaihteella :)

Valehtelematta ensimmäinen siirtymä tuntui pitkältä kuin nälkävuosi. Päätin jo ennen kilpailua, että ajelen siirtymät pitkälle istualtaan ja säästelen itseäni, koska tiesin päivästä tulevan raskas. Ensimmäisellä siirtymällä olikin jo muutamat ylämäet ja pienet pehmeiköt, joista kuitenkin selvisimme ajamalla. Saavuttuamme ensimmäiselle maastokokeelle, käteni olivat melkoisen puuduksissa, mutta onneksi aukesivat ennen pätkää. Vaikka kuinka lähdin vaan ajelemaan ja nautiskelemaan, mutta ensimmäiselle pätkälle lähtiessä vanhat muistot palasivat mieleen ja lähdin ajamaan testiä niin lujaa kuin vain pystyin.

Ensimmäisenä ajettu extremetesti oli mielestäni päivän paras maastokoe. Nopea ja vaihteleva, kaikin puoli nautittava. Pätkä meni omasta mielestäni kohtuullisen hyvin, ottaen huomioon että ajoin suunnilleen tosissani ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen. (omissa treeneissä ei täysillä vedetä, vaan nautiskellaan) Kun katsoin muuten kisan jälkeen tämän pätkän aikaa, taisin hävitä luokan pohja-ajan ajaneelle Vesterisen Jannelle reilut 20 sekuntia. Tämä muistaakseni, koska pätkän ajat poistettiin myöhemmin. Tästä asiasta lisää jatkossa.

Ykkösen jälkeen edessä oli jälleen pitkä maastosiirtymä, ennen motocrosstestia. Kun siirtymä oli saatu ajettua, asetuin testin lähtöön odottamaan valon sammumista. Valo ei kuitenkaan koskaan sammunut, ainoastaan välähti välillä. Kysyin lähettäjältä, koska minun oikein pitää lähteä matkaan kun valo ei sammunut. Lähettäjä soitti asiasta ja kertoi mie, että kun valo välähtää, niin voin lähteä. Näin teinkin ja pääsin reitille. Pätkän alku oli mielettömän liukasta savipohjaista leveää polkua, jossa oli ulospäin kallistettuja kurveja. Pätkän keskiosa hienoa sorapolkua ja loppu taasen mukavaa sänkipeltoa. Ajo kulki olosuhteisiin nähden kohtuullisesti, vaikka kädet hieman puutuivatkin. Perääni lähtenyt Koskenlaakson Mika sai minua kiinni ja tuli maaliin noin 10 sekuntia minun perässäni. Tästä nopealla päättelyllä ajattelin, että hävisin Kossulle n. 20 sek.

Kun viimein pääsin ensimmäiseen huoltoon, rupesi kehossa tuntumaan merkkejä väsymisestä. Pikaisesti juomaa ja energiageeliä suuhun ja odottamaan palautumista.

Ajat sekaisin

Niin kuin äsken kerroin, olin hävinnyt kakkospätkällä Koskenlaaksolle noin 20 sekuntia. Kuitenkin mie kerrottiin, että olin kahden pätkän jälkeen luokan johdosta 2.41 perässä. Hieman tätä ihmettelin, mutta ajattelin sitten olevani vaan niin hidas. Tässä vaiheessa päätin, että unohdetaan nyt ”täysiä” ajaminen ja ajetaan vaan varmasti maaliin, koska vauhti ei näköjään riitä mihinkään. Hypätään tässä jälleen hieman eteenpäin ja kerrotaan mitä oikeasti oli tapahtunut.

Minun kakkospätkän aika oli tuloksissa 8.38 kun vastaavasti Koskenlaakson aika oli 6.12. Eli olinkin ajanut pätkän 2.26 hitaammin kuin puolisen minuuttia perääni lähtenyt Kossu, joka ei saanut minua kuitenkaan aivan kiinni. En tiedä missä virhe on tapahtunut, mutta joka tapauksessa tuossa ajassa on kahden minuutin virhe. Tuolla asialla ei ole sinällään mitään muuta merkitystä, kuin se, että ajoin tällä pätkällä kisan ainoan EK-ajan joka olisi ollut luokan toiseksi nopein. Muutenhan olin aina kolmas, kun meitä oli kolme kilpailijaa. Mutta jälleen kerran, asialla ei ole mitään merkitystä ja tämän kerroin maalissa järjestäjillekin.

Ensimmäiset krampit kolmosella

Kolmospätkä oli endurotesti ja täytyy myöntää, että se oli mie myrkkyä. Tämän kesän ajot ovat rajoittuneet motocrossradoille ja hiekkamontuille, sekä yhteen Husaberg testiin Espanjassa. Kisan enskatesti oli hyvä, nopeahkoa metsäpolkua, jossa oli myös paljon teknisiä osia. Liukasta vinoa kalliota ja korkeuseroja. Pätkän ensimmäinen kilometri meni kohtuullisesti, mutta sitten ne iskivät. Käteni kramppasi ensimmäisen kerran tuossa vaiheessa ja jouduin hiljentämään. Venyttelin kättäni ajon aikana ja kramppi onneksi meni ohi. En kuitenkaan pystynyt ajamaan kunnolla ja tästä oikeastaan se selviytyminen alkoikin, jonka myöhemmin tulin huomaamaan.

Toinen kierros

Toiselle kierrokselle lähdettäessä olin jo melkoisen väsynyt. Pitkä siirtymä ensimmäiselle pätkällä raastoi miestä ja vauhti putosi. Reitti oli myös kulunut ja toi omat haasteensa. Ainoa pieni ohjelma oli, kun ajoin siirtymällä ollut haastavaa kallioporrasmäkeä ylös. Päätin ajaa mäen ylös keskeltä ja pääsinkin sen ylös, mutta aivan mäen päällä olleen juurit olivat liian haastavia ja jouduin työntämään hieman. Siinä työnnellessäni huomaisin, kun perässä ollut joukko tuli Sami ”Rehtori” Salosen johdolla kiertoreittiä mäkeä ylös.

Toisen kierroksen extremetesti meni alkuun hyvin, kunnes ajauduin linjalta pois ja ajoin johonkin kantoon. Pieni äkkipysähdys ja käsi kramppasi sen jälkeen. Noh, sitten ajoin metsäosuuden rauhassa ja sain krampin pois juuri ennen yleisöosuutta, jonka pystyin taas ajamaan kohtuullisesti.

Toisen kierroksen crossitesti oli jo hieman varmistelua, mutta ajo kuitenkin vielä sujui. Pätkän lopussa ajoin lippusiimoihin ja niitä pyörästäni pois ottaessa ek:n maalissa iski kramppi jalkaan. Kaikki tietävät, miltä kramppi takareidessä tuntuu, eli olo ei ollut hyvä. Ajoin seuraavan lyhyen maantiesiirtymän tapeilta, kun en voinut koukistaa jalkaa ja sama meno jatkui vielä metsäsiirtymä osuudellakin. Huollossa kaadoin kurkkuuni edellisenä päivänä eräältä huoltoasemalta hankkimia pieni suolapusseja, jotta krampit hieman helpottaisi. Join urheilujuomaa koko päivän kuin pesusieni, mutta sillä ei tuntunut olevan vaikutusta asiaan.

Huollosta matka suuntautui jälleen kohti kierroksen kolmatta maastokoetta. Sinne menevä ja sieltä pois tuleva siirtymä oli omasta mielestäni kisan parasta antia. Välillä noustiin pitkän matkaa vaaran päälle ja sitten tultiin teknisiä polkuja alas. Aivan mahtavaa pätkää!

Päivän kuudes maastokoe olikin todella hankala. Jalkaani iski kunnon kramppi ja minun oli pakko pysähtyä hetkeksi aikaa maastokokeelle, kun en yksinkertaisesti voinut koukistaa jalkaa pätkääkään. Pääsin sitten matkaan ja köröttelin pätkän maaliin. Maalissa krampit taas helpottivat ja ei kun kohti huoltoa.

Kolmas kierros ja täysi tuska

Ennen kolmannen kierroksen alkua kuulin varmasti omalta kannaltani pelastan uutisen. Ensimmäistä pitkää metsäsiirtymää oli lyhennetty lopusta! Tässä vaiheessa päätin, että ajan kaikki siirtymät rauhallisesti, koska kiire ei tulisi. Siirtymillä pari mäkeä oli mennyt jo haastavaan kuntoon, mutta niistä selvittiin onneksi ajamalla ylös keskeltä.

Extremetesti meni vielä kohtuullisesti, vaikka ajoinkin sen rauhassa, kramppeja vältellen. Sitten seuraavalla crossitestillä olikin meikäläisen päivän pahin paikka. Vajaa kilometri lähdöstä oli soramontulle rakennettu pieni tuplahyppyri, jonka olin aiemmilla kierroksilla hypännyt. Päätin nyt kuitenkin, että en sitä hyppää, koska jo aiemmin mia tuli kiire seuraavaan kurviin. Kun lähestyin paikkaa, näin jonkun kuvaajan hyppyrillä. Sillä samalla hetkellä päähäni tuli päivän tyhmin ajatus, että hyppään sen kuitenkin. Vauhtia ei ollut tarpeeksi ja laskeuduin hieman lujaa vastapattiin. Sillä samalla sekunnilla oikea takareisi kramppasi järkyttävän lujaa, kuin myös oikea käsi. Ajoin pari sataa metriä hiljaa tapeilta, mutta sen jälkeen jouduin pysähtymään. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa sattui hieman paljon. En voinut koukistaa jalkaani lainkaan, vaan pidin sen suorana ja painon sen päällä. Otin juomarepustani suolapusseja, joita kaadoin suuhuni ja join samalla runsaasti. Varmastikin lähemmäs kymmenen pyörää meni minusta ajo, ennen kuin pystyin jatkamaan matkaani, rauhassa.

Pätkän jälkeen ajoin huoltoon, jossa mia oli vain pari minuuttia aikaa, koska olin pysähdellyt niin paljon matkalla. Vedin naamaani lisää suolapusseja, mutta ei niilläkään tuntunut olevan juuri lainkaan tehoa. Edessä olisi vielä yksi n. 15 kilometrin siirtymä, endurotesti ja yli 10 kilometrin siirtymä.

Ei muuta kun matkaan. Krampit iskivät jälleen jo siirtymällä, mutta ei niin pahana. Ajoin hiljaa ja yritin vaan säästellä itseäni. Viimeisen enskatestin ajoi aivan siirtymävauhtia, kun en voinut lainakaan puristaa, koska käteni olisivat krampanneet saman tien. Pätkän jälkeen krampit iskivät ja pysähdyin siirtymällä tankkaamaan suolaa. Tässä vaiheessa olin pudonnut jo B-luokan kuljettajien joukkoon ja rupesin katselemaan kelloa ja maaliintuloaikaani. Tajusin, että mie tulisi todella kiire, jos en haluaisi saada AT-pisteitä. Niinpä päätin kramppienkin uhalla ajaa loppusiirtymän lujaa, jotta ehtisin maaliin ajallani, sen verran oli omaa ylpeyttä vielä jäljellä. Ohittelin matkalla pari kuljettajaa, jotka olivat ohittaneet minut aiemmin ja kun saavuin maaliin, oli kellossa aika 16:42 joka oli minun minuuttini. Eli tuossa asiassa sentään onnistuin.

Jälkipelit

Maaliin saavuttuani vaatteiden vaihto kesti hieman, mutta viimein sain vedettyä normaalit vaatteet päälleni. Sen jälkeen aloitettiin kisan ajaminen uudelleen, tälle kertaa verbaalisesti. Kilpailun reitti sai kaikilta kuljettajilta niin paljon kiitosta, että en ole aiemmin moista kuullut. Ketään ei oikeastaan kiinnostanut kuka voitti, vaan tärkeintä oli kerrata reitin eri vaiheita.

Ainoan negatiivisen asian kisa sai ylleen ajanotosta. Jostain kumman syystä nykyisin ongelmia ajanotossa ja tulosten tulemissa on jatkuvasti. Tällä kertaa muutamien luokkien osalta mitätöitiin kokonaan extremetestin ajat jokaisen kierroksen osalta, koska maalintulokennot ottivat osalle ajan liian aikaisin. Reitti meni liian läheltä kennoja noin 100 metriä ennen maalia ja tuosta kohtaa välillä ajat pysähtyivät.

Näistä ongelmista huolimatta, valtaosalle kuljettajista jäi todella positiivinen maku suuhun kilpailusta. Reitti oli aivan loistava, juuri sopivan haastava. Maastokokeet todella vaihtelevia ja juuri sopivan mittaisia. Se jos kuskilla ei kunto riitä, ei ole reitin vika.

Omalta osaltani pääsin maaliin ja sitä tavoittelinkin. Kisa oli välillä täynnä tuskaa, mutta siitä ei voi syyttää kuin itseä. Tohmajärven Enduroseura teki loistavaa työtä kilpailun suhteen, eikä mia ole itse kisasta muuta kuin positiivista sanottavaa.

Isot kiitokset Scuderia Fiat Husqvarna tiimille ja ennen kaikkea Mr. Pölläselle, pyörä ja kaikki järjestelyt toimivat loistavasti. Huolto toimi kuin junan vessa, joten kiitos ja kumarrus Juha & Sami!

Iso Arska kertoi eräässä klassikko elokuvassa tulevansa takaisin ja saman voin sanoa minäkin, sellainen polte jäi kisasta päälle. Joskin paluuni tulee tapahtumaan huomattavasti paremmin valmistautuneena!

Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea loppuun asti!

Jani