Huomioita Orimattilasta

Pitkästä aikaa huomioita -palstalla käsitelleen SM-motocrossia ja MX1-luokan viimeistä SM-osakilpailua Orimattilassa.

Kaipanen jyräsi

Aloitetaan ensin MXJ -luokan ruodinnalla. Suomen Cupin voiton varmistanut Mikael Kaipanen oli aivan omalta planeetalta koko päivän. Molempien erien voitto hienoa asia, mutta oikeastaan vieläkin hienompaa oli se, millaisella ajolla nuo voitot tulivat. Orimattilan rata oli jälleen sopivan raskaassa kunnossa ja haastoi kaikki kuljettajat. Suurella patilla olleella radalla jyvät erottuivat akanoista ja Kaipasen meno oli aivan suvereenin näköistä. Kaipanen ajoi röykyt pohjiin koskematta koko päivän ajan ja valitettavasti samaa ei voida oikeastaan sanoa kenestäkään muusta. Ehkä poikkeuksena ensimmäisessä erässä sen alkuvaiheissa Jami Numminen ja toisessa erässä alkuerästä Roni Salin. Muuten näytti, että Kaipanen ajoi aivan eri rataa kuin muut.

Kaipanen on varmasti yksi eniten kauden aikana kehittyneistä kuljettajista MXJ -luokassa. Todella tasaisesti koko kauden Kaipanen on hieman alkukaudesta jäänyt vauhdillisesti Nummisen ja Lari Jukolan varjoon, mutta sitkeästi EMX125 -luokan kilpailujen kiertäminen on varmasti omalta osaltaan tuonut lisää vauhtia ja samalla myös intensiivisuutta, koska EM -luokissa koko erän ajan on taisteltava sijoituksista, toisin kuin Suomen kilpailuissa.

Kuntopohjissa ongelmia?

Kun nyt muuten tuli puhuttua, tai oikeastaan kirjoitettua koko erän taistelemisesta, niin tokihan sitä tapahtui myös Orimattilassa. Valitettavasti se oli vaan monen osalta taistelua itseään ja rataa vastaan, eikä muita kilpailijoita. Raskas rata tuo aina hyvistä kuljettajista hyvät puolet esiin ja samalla myös kaikkien heikkoudet korostuvat.

Hämmästyttävää kyllä, mutta jo neljän ajetun kierroksen jälkeen MX1 -luokan viiden kärjen ja MXJ- luokan kolmen kärjen jälkeen ajaminen näytti selviytymistaistelulta. Pattisuorat ajettiin pohjien kautta ja syvillä spooreilla olleet kurvit ajettiin vaan läpi. Liekö sitten pitkä kesä vienyt monen voimat, tai sitten talviharjoittelun vaikutukset näkyvät vielä? Joka tapauksessa tulos on sama ja erot olivat todella suuria.

Yleisön suosikki

MX1-luokassa valtaosa katsojista ja muista radalla olijoista seurasi koko päivän kamppailua SM -hopeasta ja pronssista. Jos radan reunalla oltaisiin pidetty äänestys kenelle hopean soisi, olisi tulos ollut varmasti aivan sama kuin ajamallakin. Motocross ”eläkeläinen” Niko Kalatie oli yleisön suuri suosikki, eikä tuottanut pettymystä. Rutiinilla Kalatie piti Rouhiaisen takana molemmissa lähdöissä, eikä edes lähtenyt tavoittelemaan korkeampia sijoituksia, vaan pysyi mukavuusalueella ja ajoi varmasti maaliin. Kun keskustelin Kalatien kanssa kilpailun jälkeen, ei hän ollut vielä varma jatkosta. Toivottavasti ajaminen maistuu vielä ensi vuonnakin, sillä laji tarvitsee hänen kaltaisiaan persoonallisuuksia.

Toinen hatunnosto pronssille ajaneelle Riku Rouhiaiselle. Vaikka Rouhiainen varmasti huomasi edellisenä viikonloppuna, ettei crossista olekaan niin helppoa hypätä enduroon, niin heinolalainen kasasi itsensä hienosti ja ajoi pronssimitaliin oikeuttaneille sijoituksille.

Kotiradan kuningas

Erien kärjessä Niko Koskela ajoi hienosti ja vaikka toisen erän voitto menikin äänenvaimennin ongelmien vuoksi ohi suun, oli Koskela todella vakuuttava. Toisessa erässä Koskela ajoi 2,5 sekuntia nopeamman kierrosajan kuin kukaan muu ja kuten kaikki tietävät, on se crossiradalla ikuisuus. Ainoa asia mitä ihmettelin Koskelan kohdalla oli, miksi hän ei ajanut kilpailua 250 -kuutioisella nelitahtisella? Kyseisellä pyörällä Koskela kuitenkin edustaa Suomea kolmen viikon kuluttua joukkue MM-kisoissa, eikä Orimattilan kisalla ollut Koskelalle mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Asiaa kun selvittelin, sain tietää että Koskelalla ei ole pikkunelaria, eikä myöskään tietoa koska sen saa.

Koskelan ohella myös Ludde Söderberg teki allekirjoittaneeseen tietynlaisen säväyksen. Tokihan Söderberg on ollut nopea Suomessa jo muutaman vuoden ajan, mutta nyt Antti Pyrhösen tiimikaverista huokui terve itseluottamus ja varmuus. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Söderberg on kasvanut henkisesti tämän kauden aikana monta kertaa enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä ja parin vuoden sisällä maailmanmestariksi ajavasta kuljettajasta onkin kasvanut kovaa työtä tekevä realisti. Tämä viimeinen lause karrikoiden, mutta totuuden häivä asiassa on.

Hienoa oli nähdä myös Eeli Takataloa jälleen radalla. Oma itsensä Takatalo ei ymmärrettävästi ollut, mutta pitkän tauon jälkeen tervetullut näky radalla.

Sellaista tällä kertaa ja palataan asiaan jälleen ensi viikolla!

Jani