
Huomioita Kegumsista
1. Ranska ansaitsi voittonsa
Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö Ranska olisi ollut viikonlopun paras joukkue. Gautier Paulin pätki kaikki menen tullen ja koko joukkue oli uskomattoman tasainen. Joukkueen valinnut Olivier Robert sai paljon kuraa niskaan heinäkuussa valintojen jälkeen, hänen valittua Dylan Ferrandiksen MX2 –luokan kuljettajaksi. Rannalle jäivät Jordi Tixier, Marvin Musquin, Romain Febvre ja Christophe Pourcel. Nyt kriitikot hiljenivät ja Gallian kukot juhlivat mestaruutta.
2. Brittien tuska
Ennen viimeistä erää Iso-Britanialla oli mahdollisuudet jopa mestaruuteen ja mitali näytti erittäin todennäköiseltä. Juuri ennen erän starttia juttelin Vurbmoton David Bulmerin kanssa, joka oli niin jännittynyt ja innoissaan maansa puolesta, kuin ikinä kukaan vaan voi olla. Erän jälkeen fiilis oli toinen ja David kyselikin aktiivisesti kuka lähtisi heti hänen kanssaan valmistautumaan Monsterin iltajuhliin Riikan baareihin. Brittien joukkue ajoi todella hyvin, mutta Shaun Simpson oli tällä kertaa todella epäonninen. Ensimmäisessä erässä Simpsonin pyörästä irtosi öljykorkki ja pyörästä lensi öljyä ulos. Hän kuitenkin taisteli erän maaliin ja oli 13. Viimeisessä erässä kaikki näytti mitalin suhteen hyvältä, mutta Simpsonin pyörän ketjut menivät poikki yhdeksänneltä sijalta. Lopulta joukkue oli tasapisteissä USAn kanssa kolmantena, mutta jäi neljänneksi huonompien eräsijoituksien vuoksi.
3. Russian Rocket
Venäjän Aleksandr Tonkov on tunnettu MX2 –luokan MM-sarjasta. Mielipiteitä puolesta ja vastaan jakava kuljettaja ajoi Latviassa MXGP –luokassa ja esiintyi todellakin edukseensa kisassa. Tonkov oli isolla pyörällä starteissa erittäin hyvä ja taisteli jokaisen lähdön kärjessä lähes koko ajan, hiipuen ainoastaan erien lopussa. Eräsijat 5. ja 6. nostivat Venäjän kahdeksanneksi kilpailussa.
4. Suomen positiivinen yllätys
Pakko myöntää, että itse suhtauduin epäileväisesti Suomen jatkoon menoon. Epäilyt vahvistuivat vielä MXGP –luokan karsintaerän jälkeen. Mutta onneksemme Ludde Söderberg ja Santtu Tiainen ajoivat hienot karsintaerät ja joukkueemme pääsi sunnuntain kisalähtöihin. Sunnuntaina myös Toni Eriksson pääsi parempaan vauhtiin ja kaikki kuljettajamme ajoi hyvät erät. Ilman Söderbergin ja Tiaisen kaatumista sijoituksemme olisi saattanut olla pykälää parempi, mutta 16. sija on joukkueellemme hyvä.
5. Kullaksen poissaolo Suomen joukkueesta
Harri Kullas teki valinnan Viron joukkuetta edustamisesta, kun joukkueemme lähettämisestä ei ollut varmuutta. Mikäli Kullas olisi ajanut Suomen väreissä, olisi joukkueemme ollut luultavasti: Kullas, Tiainen ja Söderberg. Tällä joukkueelle olisi Suomi ollut kilpailussa 15. Sijoitus olisi näin ollen parantunut yhdellä pykälällä tässä tapauksessa.
6. Martinin sitkeys
Jeremy Martin näytti myös eurooppalaisille faneille, olevansa todellinen taistelija. Martinilta murtui lauantain varvas ja lisäksi hänen jalkansa murtui kolmesta kohdasta. Tarkempaa erittelyä murtumista ei julkisuuteen kerrottu, mutta siitä huolimatta hänen ajamisensa kilpailussa oli aivan uskomatonta. Toiminnallaan Martin voitti puolelleen ainakin lisää faneja ja arvostusta joukkueensa silmissä.
7. Lippumiesten toiminta
Jos muutamissa Suomen kilpailuissa on joutunut kritisoimaan lippumiesten toimintaa, täytyy sitä nyt todellakin kehua. Lippumiehiä oli todella paljon ja kun joku kuljettaja kaatui, heilun lähes saman tien kaksi tai kolme lippua ja sitä ennen oli paikallaan olevat keltaiset liput. Todella hienoa toimintaa!
8. Monster tytöt
Jälleen kerran Monster Energyn tytöt oli ilo kaikkien silmille. Tällä kertaa joukossa ei nähty yhtään suomalaista, mutta yleisön suureksi suosikiksi (tai ainakin allekirjoittaneen) nousi ylivoimaisesti espanjalainen Barbara.
9. Suomalaiset fanit
Valitettavasti yleisesti Kegumsissa oli faneja paikalla selvästi edellisiä vuosia vähemmän, eikä tunnelma ollut sen vuoksi aivan niin korkealla katsomossa. Sen sijaan suomalaisia faneja on runsain mitoin kisapaikalla ja omaan tyyliin he loivat tunnelmaa. Osa suomalaisista nautti tuttuun tyyliin väkijuomia runsaasti koko viikonlopun ajan ja tunnelma oli varsin riehakas vielä sunnuntaina illalla 11 aikaan Riikan lentokentälläkin. Alan yrityksistä ainakin Duell käytti lähellä olevan kilpailun hyväkseen ja kuljetti ison joukon ansioituneita jälleenmyyjiään paikalle nauttimaan kisasta, mikä oli hieno idea.
10. Speedy Reedy… vai oliko sittenkään..?
Tätä on vaikea kirjoittaa, mutta tosiasioita ei voi kieltää. Chad Reed oli yksi suurimmista pettymyksistä Latviassa. Kyllä, näin on. Lauantain harjoituksissa meno näytti hyvältä, mutta karsintaerässä ja ensimmäisessä kisaerässä meno oli todella vaisua. Raju kaatuminen viimeisen erän starttisuoralla kruunasi viikonlopun, onneksi Reed välttyi loukkaantumiselta. Luonnollisesti kuukauden ajamattomuus näkyi otteissa, eikä varmastikaan joukkueen loukkaantumisten vuoksi motivaatiokaan ollut huipussaan. Ja lisäksi parin viikon loma Jason Thomasin kanssa Italiassa, herkullisen ruuan maassa, näkyi myös hieman keskivartalossa. Mutta kun tammikuun 3. päivä koittaa, on Reed varmasti täydessä kunnossa.
Jani / Xracing