Huomioita crossin ensi vuoden SM-sarjoista

Motocrossin ensi kauden alustava kalenteri on siis viimein julkaistu. Kalenteri rakentaminen on varmastikin yksi lajiryhmän vaikeimpia tehtäviä, koska siinä on mahdotonta onnistua. Lähes aina joku on tyytymätön ja arvostelee tekemistä. Lajiryhmän jäsenet pyrkivät suunnittelemaan kalenterin sen mukaan, millaista palautetta kentältä tulee,mutta myös sen perusteella kun kerhot anovat kilpailuita. Tämä ei aina mene yksiin, niin kuin ei tänäkään vuonna. Tässä muutama huomio sarjoista.

Supercross

Kauden pituus

Jos enduron puolella on pitkä SM-sarja, niin supercrossissa lyödään laudalta kaikki ennätykset. SM-sarjan kesto on kymmenen kuukautta ja se pitää sisällään viisi eri kisaviikonloppua. Eipä ihme, että kauden viimeisessä osakilpailussa ei oikein kukaan muista kuka sarjaa johtaa, saati sitten kuka on voittanut kauden ensimmäisen kilpailun. Tämän johdosta sarjan arvostus laskee kuin lehmän häntä. Yksinkertaisesti sarja pitäisi ajaa tiiviimmässä rytmissä. Nyt tammikuun lopussa ajettavan kauden avauksen jälkeen on viiden ja puolen kuukauden tauko sarjassa! Eikö sarja voisi vaikka käynnistyä tuosta toisesta osakilpailusta ja voitaisiin lisätä loppukesällä vielä yksi kilpailu? Huipennus sitten hallissa syksyllä, mutta sitä ennen kolme tai neljä ulkokisaa tiiviissä rytmissä.

Ratojen yhtenäinen linja

Lisäksi sarjan ratoihin täytyisi löytyy jonkinlainen yhteinen linja. Nyt kauden avaus Helsingissä ajetaan normaalilla supercross radalla. Sarjan toinen kilpailu Alavudella ajetaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä lyhennetyllä motocross radalla. Kolmas kilpailu Vantaalla jälleen superiradalla ja päätös Tampereella hallissa myös superiradalla. Nyt täytyisi kovaa vauhtia ruveta päättämään, mihin suuntaa superia viedään? Onko se suunta ”normaali” supercross vai alunperin ajateltu speedcross? Olipa se kumpi tahansa, niin linja täytyy tehdä ja pitää kiinni siitä.

MX1 ja MX2

Sarjojen epäloogisuus

MX2-luokassa kolme ensimmäistä kilpailua ajetaan Lappeenrannassa, Kuopiossa ja Torniossa, ilman MX1-luokan kilpailua samana viikonloppuna. MX1-luokan avaus ajetaan toukokuun lopussa Porissa ja sarjan toinen osakilpailu ajetaan vasta heinäkuun puolen välin jälkeen Alavudella, jossa ajetaan samana viikonloppuna supercrossin kauden toinen kilpailu. Ykköset kilpailevat sen jälkeen viikon kuluttua yksin Karkkilassa, kunnes taas seuraava kilpailu ajetaan samana viikonloppuna kuin superin toinen SM-osakilpailu.

Tämän jälkeen molemmat luokat ajava samana viikonloppuna kilpailunsa Siilinjärvellä, jonka jälkeen MX2-luokka ajaa jälleen yhden yksittäisen kilpailun Orimattilassa. Kausi huipentuu lopulta yhteiseen kilpailuun paikassa, mitä ei ole vielä vahvistettu.

Kuuleman mukaan kilpailijat halusivat ajaa molempien luokkien SM-kisat eri viikonloppuina, ok. Mutta miksi sitten MX1-luokan kanssa ajetaan samana viikonloppuna kahtena kisana supercrossia? Tähän on syy varmasti se, että molempiin kilpailuihin yritetään saada mukaan meidän MM-sarjan kiertäjät, koska kyseisinä viikonloppuina ei MM-osakilpailuja. Ja samalla idealla on päätetty kahdesta yhteisestä MX1-ja MX2-luokan kisaviikonlopusta, koska silloin ei ole MM-kisoja. MM-sarjan kiertävät kuljettajat halutaan mukaan kilpailuihin, mikä on tietysti hyvä asia.

Eli sarjan kilpailuita suunnitellessa on yritetty miellyttää niitä kuljettajia, jotka haluavat ajaa kisat eri viikonloppuina ja niitä, jotka haluavat MM-sarjan kuljettajat mukaan. Kokonaisuudessaan sarjat vaikuttavat vaan tällä hetkellä todella sekavalta.

Kiinnostus vähenee ulkomaalaisilla

Yksi huono pointti on myös se, että esimerkiksi viime kesänä kotimaan ratoja piristänyt Erki Kahro tuli Suomeen ajamaan vain sen vuoksi, että molempien luokkien kisat ajettiin samoina viikonloppuina, jolloin se palveli myös hänen harjoittelua ja kahden kilpailun takia kannatti tulla Suomeen Virosta. Ensi kaudella tämäkään ei ole valitettavasti mahdollista.

MXJ-kuskit mukaan

Hyvää kauden ensimmäisissä MX2-luokan luokan SM-kisoissa on ehdottomasti se, että koska samana viikonloppuna ei ole MXJ-luokalla Suomen Cupin kisaa, niin J-luokasta saadaan varmasti nopeimmat kuljettajat mukaan SM-lähtöön.

Yksi kilpailu sekoittaa pakan

Jo aiemmin julkaistut enduron ja cross countryn SM-sarjat on otettu hyvin huomioon motocrossin kalenteria suunnitellessa, paitsi Vantaan SM-viikonlopun osalta. Samana viikonloppuna ajetaan näet enduron SM-osakilpailu Seinäjoella. Näin ollen yhden SM-viikonlopun johdosta Toni Erikssonin mahdollisuudet menevät joko enduron SM-sarjassa, tai jos hän haluaa panostaa enduroon, niin MX1 -ja supercross sarjassa.

Jani / Xracing