Holcomben vuoro

Teksti
Steve Holcombe hallitsi sunnuntain haastavat olosuhteet parhaiten.
Kuva
Future7Media
Steve Holcombe palasi jälleen voittokantaan Italian Spoletossa ajetun MM-enduron toisena kilpailupäivänä.

Steve Holcombe palautti jälleen marssijärjestyksen enduron MM-sarjassa voittamalla kauden neljännen osakilpailun. Hän johti kisaa ensimmäisestä maastokokeesta lähtien, vaikka lauantaina voittanut Brad Freeman antoi kuitenkin tiukan vastuksen, ollen parhaimmillaan vain puolen sekunnin päässä Holcombesta. Viimeisellä kierroksella ero kuitenkin kasvoi niin, että Holcombe oli lopulta vajaat puoli minuuttia kilpakumppaniaan nopeampi. Päivän kolmonen oli Loic Larrieu, mutta jäi kärkikaksikolle jo selkeästi. Neljänneksi sijoittui E1-luokan voittanut Tomas Oldrati. Hän menetti kolmossijansa Larrieulle viimeisellä maastokokeella. Viidenneksi sijoittui Andrea Verona.

E1-luokassa kolmen kärjen muodostivat Tomas Oldrati, Andrea Verona ja Antoine Magan. Kärkikolmikko oli aivan omaa luokkaansa, sillä neljäs mies jäi kolmospaikasta jo lähes kolme minuuttia ja se on kyllä paljon. Eero Remes ei myöskään ole saanut vielä ajoaan kulkemaan toivotulla tavalla ja nyt tuloksena oli kuudes sija. Tiukkaa oli, sillä viitospaikka jäi vajaan sekunnin päähän.

- Ihan hyvä päivä muuten, mutta sellaisella kapealla polulla lähti pyörä sladiin ja takapyörä osui puuhun. Pyörä kiepsahti siitä sellaiseen rinteeseen, josta en saanut sitä yksin pois. Katsojia ei ollut missään ja sitten sain huudeltua pari järjestysmiestä kauempaa avuksi. Siinä meni aika lailla ylimääräistä aikaa. Enhän minä ole koskaan hirveästi Italian kisoista tykännyt, mutta mukava oli ajella koko viikonloppu. Vettä sateli tänään koko ajan ja oli aika kylmä. Kausi ei nyt ole lähtenyt ihan odotetulla tavalla liikkeelle, mutta olen ollut koko vuoden Suomessa ja sieltä ei löydy sellaisia maastoja, joita pitäisi treenata MM-sarjaa varten, niin onhan tämä toisaalta aika odotettua. Paikoitellen tuntuu kyllä ihan hyvältä, mutta sitten taas muut vain menevät kovempaa. Nyt vain treeniä lisää ja ajan seuraavaksi ilmeisesti Gotlannissa ennen Portugaliin menoa, Remes suunnitteli.

Kytönen podiumille

Junioreissa nopein oli Hamish Macdonald, joka jätti toiseksi sijoittuneen Wil Ruprechtin selkeästi yli minuutin päähän. Kolmossija olikin jo huomattavasti tiukemmassa, sillä Theophile Espinasse hävisi Ruprechtille vajaat kaksi sekuntia. Neljäs oli J1-luokan voittanut Ruy Barbosa ja viides Roni Kytönen.

EY-luokassa Jed Etchellsille ei kukaan voinut mitään. Toiseksi ajanut Sergio Navarro hävisi vajaat puolitoista minuuttia. Kolmas oli Harry Edmondson. Huonosti eivät ajaneet suomalaisetkaan. Hugo Svärd ajoi hienosti neljänneksi. Sijoitus on Svärdille kauden paras. Hermanni Haljala oli myös hyvässä vauhdissa, mutta viides ja kuudes maastokoe muodostuivat kompastuskiviksi ja sijoitus putosi melkoisesti. Lopputuloksissa Haljala oli kymmenes.

- Ei se silloin paljon lohduta, vaikka olisikin kauden paras sijoitus, kun ajetaan voitosta. Olen kyllä todella pettynyt. Pyörä on hyvä, mutta itse en vain pysty vastaamaan toisten vauhtiin. Nyt on mietittävä tarkasti, missä pystyisi parantamaan. Ei tässä hirveästi pysty enää ihmeitä tekemään, on vain mentävä sen, minkä pääsee. Parhaani lähden toki Portugaliinkin tekemään, mutta katsotaan sitten mihin se riittää. Tässä on nyt neljä kautta tahkottu samaa luokkaa ilman tulosta, niin kyllä se vähän syö miestä, Svärd harmitteli.

MM-sarja jatkuu marraskuun alkupuolella, jolloin ajetaan kaksi perättäistä viikonloppua Portugalissa. Kilpailupaikkakunta on Marco de Canaveses.