Holcombe uusi sopimuksensa

Teksti
Steve Holcombe jatkaa Betan ohjaimissa.
Kuva
Kari Salminen
Enduron moninkertainen maailmanmestari Steve Holcombe allekirjoitti uuden kaksivuotisen sopimuksen italialaisen Betan kanssa. Näin mestari pysyy toscanalaisen valmistajan tiimissä ainakin vuoden 2021 loppuun.

- Olen erittäin tyytyväinen siihen, että jatkan sopimustani Betan kanssa myös kaksi seuraavaa vuotta. Ensimmäisestä maailmanmestaruudestani, eli vuodesta 2016, lähtien minulla on ollut uskomaton matka yhdessä Betan kanssa. Minulla on ollut heidän tukensa ja luottonsa takanani alusta lähtien. Yhdessä olemme osoittaneet olevamme loistava tiimi ja olemme saaneet nauttia uskomattomasta menestyksestä. Tulevaisuutta silmällä pitäen tavoitteemme pysyvät ennallaan. Jatkamme kovaa työskentelyä, jotta menestymme myös jatkossa. Olen äärimmäisen ylpeä, saadessani jatkaa osana Beta-perhettä, Holcombe kiitteli tiimiään.

- Olemme erittäin iloisia, kun saimme uusittua sopimuksen Steven kanssa. Tässä ei kyse pelkästään siitä, että tiimissä on paras kuljettaja. Steve on henkilö, jossa on paljon kaikkea muutakin kuin ammattitaitoa. Näiden vuosien aikana yhdessä tehty kova työ on palkinnut meidät ja pyrimme jatkamaan samalla tiellä kohti uusia voittoja, Beta Factory Racing -tiimin päällikkö Fabrizio Dini hehkutti.

Steve Holcombe ja Beta Factory Team ovat viimeisten kolmen vuoden aikana voittaneet kaksi EnduroGP-luokan maailmanmestaruutta, kaksi E3-luokan maailmanmestaruutta, kolme EnduroGP-luokan valmistajien maailmanmestaruutta, kaksi valmistajien E3-luokan maailmanmestaruutta sekä yhden Italian mestaruuden.