
Hermunen: ”En todellakaan aio treenata talvella”
Sunnuntaina Karkkilassa Hermunen oli ensimmäisen erän startin jälkeen kolmantena, mutta menetti parin kierroksen jälkeen runsaasti sijoituksia ja ajoi hetken kuluttua myös radalta pois. Husqvarna-kuljettajaa ei enää toisessa erässä mukana nähty.
- Kädet vain puutuivat niin paljon, etten pystynyt pitämään tangosta kunnolla kiinni. Siinä vaiheessa ei ollut mitään järkeä enää jatkaa kilpailua. Tuo sama ongelma on vaivannut oikeastaan koko tämän kauden ajan, mutta erityisesti kolmessa viimeisessä kilpailussa. Sipoon CC:ssä tulin sen takia aikaisin varikolle, jotta kädet saatiin hierottua auki. Siinä se toimikin, mutta kisa meni sitten muuten pilalle kun rata-aita tarttui renkaan ympärille, Hermunen kertoi.
Mitään varsinaista syytä ei käsien puutumiselle ole löytynyt.
- Ennen en ole treenannut, eivätkä kädet ole puutuneet. Nyt sitten olen oikeasti treenannut talvella ja kädet puutuvat. Jos vielä ensi vuonna ajan, niin en todellakaan aio treenata talvella, Hermunen nauroi.
- Käsien puutuminen saattaa kyllä johtua tuosta selästä. Se ei ole vieläkään kunnossa ja saattaa aiheuttaa hermopinteitä, jotka sitten näkyvät käsien puutumisen muodossa. Selkä on vain niin kipeä ajoittain, ettei sitä edes pysty hieromaan, jotta jumit saisi pois. Täytyy nyt miettiä, mitä tässä tehdään loppukauden osalta, Hermunen päätti.
Xracing