Herlingsin täydellinen kausi pilalle
MX2 -luokan ensimmäisessä startissa Herlings oli lähdön jälkeen vasta 12. mutta aloitti mahtavan nousun kohti kärkeä, radalla jolla moni kuljettaja valitti ohittamisen vaikeutta. Herlings nousi erän puolen välin jälkeen johtoon ja ajoi lopulta erän voittoon 12 sekunnin erolla ennen toiseksi ajanutta Glenn Coldenhoffia ja kolmanneksi ajanutta Jake Nichollsia.
MX1 -luokan ensimmäisessä erässä Tony Cairoli otti lähdön nimiinsä ja erä olikin sen jälkeen selvä. Kukaan ei pystynyt uhkaamaan Cairolia, vaan KTM -kuljettaja ajoi voittoon. Toiseksi kaasutteli erän lopussa hyvää nousua tehnyt Max Nagl ja kolmas oli Clement Desalle.
Putki poikki
Päivän päätti kauden viimeinen superfinaali. Superfinaaliin pääsi molempien luokkien 20 nopeinta kuljettajaa. Pikkuluokan pyörät kärsivät lähdössä isoin luokan pyöriin verrattuna ja tämä koitui Herlingsin kohtaloksi. Herlings oli lähtökurvissa joukon puolen välin tietämissä ja osui yhteen toisen kuljettajan kanssa. Herlings kaatui ja lähti jatkamaan matkaansa joukon hänniltä. Tehoylivoimasta huolimatta Herlings ohitteli myös isomman luokan kuljettajia noustessaan kohti kärkipäätä. MX2 -luokan kuljettajista Jose Butron sai todella hyvin startin ja olikin selvästi muita luokan kuljettajia edellä, ollen koko erän kymmenentenä.
Herlingsin kannalta matka erässä loppui kesken. Hollantilainen pystyi lopulta nousemaan sijalle 13. ja samalla MX2 -luokan kakkoseksi. MX2 -luokan voittoon ajoi Jose Butron, joka oli samalla superfinaalin 10.
Superfinaalin startin nimiinsä otti ICE1Racing tiimin Rui Goncalves. Goncalves taistelikin erän kärjessä muutaman kierroksen ajan, mutta putosi lopulta sijalle seitsemän.
Pitkään näytti, että Suzukin Kevin Stribos ajaa erän voittoon, mutta kun kolme kierrosta oli matkaa jäljellä, puristi Cairoli väkisin kärkeen. Näin italialainen ajoi jälleen voittoon ja vahvisti asemiaan luokan MM-sarjan kärjessä. Erän toinen oli Stribos ja kolmas Desalle.
Suomen Harri Kullas ja Santtu Tiainen eivät osallistuneet Brasilian osakilpailuun.
Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Ranskassa 9. kesäkuuta.
Hyvinkään MM-viikonloppu on vuorossa heinäkuun 13. - 14.
Xracing
Tulokset:
MX1, erä 1:
1. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 39:15.493
2. Maximilian Nagl (GER, Honda), +0:03.017
3. Clement Desalle (BEL, Suzuki), +0:04.748
4. Gautier Paulin (FRA, Kawasaki), +0:24.442
5. Jeremy van Horebeek (BEL, Kawasaki), +0:30.333
6. Kevin Strijbos (BEL, Suzuki), +0:36.445
7. David Philippaerts (ITA, Honda), +0:46.472
8. Tommy Searle (GBR, Kawasaki), +0:49.004
9. Ken de Dycker (BEL, KTM), +0:50.898
10. Joel Roelants (BEL, Yamaha), +0:53.195
MX2, erä 1:
1. Jeffrey Herlings (NED, KTM), 40:08.386
2. Glenn Coldenhoff (NED, KTM), +0:11.680
3. Jake Nicholls (GBR, KTM), +0:16.551
4. Jordi Tixier (FRA, KTM), +0:23.711
5. Mel Pocock (GBR, Yamaha), +0:30.415
6. Jose Butron (ESP, KTM), +0:32.337
7. Dean Ferris (AUS, Yamaha), +0:37.039
8. Dylan Ferrandis (FRA, Kawasaki), +0:42.374
9. Alexander Tonkov (RUS, Honda), +0:44.771
10. Alessandro Lupino (ITA, Kawasaki), +0:47.844
Superfinaali:
1. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 40:49.230
2. Kevin Strijbos (BEL, Suzuki), +0:02.830
3. Clement Desalle (BEL, Suzuki), +0:25.606
4. Gautier Paulin (FRA, Kawasaki), +0:31.078
5. Ken de Dycker (BEL, KTM), +0:41.121
6. Maximilian Nagl (GER, Honda), +0:44.766
7. Rui Goncalves (POR, KTM), +0:45.861
8. Jeremy van Horebeek (BEL, Kawasaki), +0:50.619
9. Tommy Searle (GBR, Kawasaki), +1:03.885
10. Jose Butron (ESP, KTM), +1:09.255
MM-sarjan pistetilanne:
MX1
1. Antonio Cairoli (ITA, KTM), 330 p.
2. Gautier Paulin (FRA, Kawasaki), 278 p.
3. Clement Desalle (BEL, Suzuki), 267 p.
4. Ken de Dycker (BEL, KTM), 245 p.
5. Kevin Strijbos (BEL, Suzuki), 220 p.
6. Tommy Searle (GBR, Kawasaki), 205 p.
7. Maximilian Nagl (GER, Honda), 169 p.
8. Rui Goncalves (POR, KTM), 148 p.;
9. Jeremy van Horebeek (BEL, Kawasaki), 138 p.
10. David Philippaerts (ITA, Honda), 130 p.
MX2
1. Jeffrey Herlings (NED, KTM), 347 p.
2. Jordi Tixier (FRA, KTM), 257 p.
3. Jose Butron (ESP, KTM), 218 p.
4. Glenn Coldenhoff (NED, KTM), 214 p.
5. Christophe Charlier (FRA, Yamaha), 198 p.
6. Dean Ferris (AUS, Yamaha), 182 p.
7. Max Anstie (GBR, Suzuki), 172 p.
8. Jake Nicholls (GBR, KTM), 150 p.
9. Alessandro Lupino (ITA, Kawasaki), 148 p.
10. Mel Pocock (GBR, Yamaha), 138 p.