Herlings varmisti mestaruuden
Honda HRC PETRONAS -kuljettaja Jeffrey Herlings varmisti MXGP-luokan maailmanmestaruuden sunnuntaina Turkin Afyonkarahisarissa. Mestaruus on 31-vuotiaan hollantilaisen uran kuudes ja kolmas motocrossin kuninkuusluokassa. Herlingsin aikaisemmat MXGP-luokan mestaruudet ovat vuosilta 2018 ja 2021. MX2-luokassa hän voitti maailmanmestaruuden vuosina 2012, 2013 ja 2016.
Tämän vuoden mestaruudesta tekee erityisen se, että Herlings siirtyi täksi kaudeksi Honda HRC PETRONAS -talliin. Pitkään KTM tehdaskuljettajana ajanut hollantilainen aloitti uuden työnantajansa palveluksessa vasta tammikuun alussa, joten edessä oli täysin uuden pyörän ja tallin opettelu.
68 pisteen takaa mestariksi
Herlingsin kausi ei kuitenkaan ollut alusta lähtien yhtä juhlaa. Mestaruustaistelun kannalta tilanne näytti yhdessä vaiheessa jo erittäin vaikealta, sillä hollantilainen oli peräti 68 pistettä sarjan kärkeä perässä. Sen jälkeen käynnistyi kuitenkin hurja voittoputki.
Herlings onnistui kääntämään 68 pisteen tappioaseman mestaruudeksi vain kuuden osakilpailun aikana. Ennen Turkin viikonloppua hän oli voittanut peräti 14 edellistä lähtöä. Turkin osakilpailuun tultaessa Herlingsillä oli lisäksi kauden eniten aika-ajokilpailujen voittoja, seitsemän, eniten kilpailuerien voittoja, 16, sekä eniten GP-palkintokorokesijoituksia, 13.
Herlings ja Honda olivat voittaneet ennen mestaruuden varmistumista yhdessä kymmenen GPä. Samalla Herlingsin uran GP-voittojen määrä nousi jo 122. Mielenkiintoista kyllä, voitot jakautuvat tällä hetkellä täysin tasan kahden luokan välillä. Herlings on voittanut 61 GPä MX2-luokassa ja 61 MXGP-luokassa.
Kautta on vielä kaksi osakilpailua jäljellä, joten ennätyksellinen voittolukema voi kasvaa edelleen.
”Mikä matka tämä on ollut”
Edellisen kerran Herlings pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta vuonna 2021. Sen jälkeen hänen uraansa ovat varjostaneet lukuisat loukkaantumiset, joten kuudes mestaruus maistui hollantilaiselle erityisen hyvältä.
– Vau. Mikä matka tämä on ollut kohti kuudetta maailmanmestaruutta. Edellisestä mestaruudestani vuonna 2021 on kulunut aikaa, joten kuudennen mestaruuden saavuttaminen tuntuu aivan uskomattomalta, Herlings kertoi.
Tallin vaihtuminen toi tälle kaudelle paljon uutta.
– Liityin Honda HRC PETRONAS -talliin tammikuun ensimmäisenä päivänä ja kaikki oli uutta. Uusi pyörä, uusi talli ja uudet ajovarusteet. Kaikki ei ole aina ollut helppoa, mutta mielestäni radalla näkyy, kuinka paljon töitä olemme tehneet ja mitä sillä on saavutettu.
– Olen todella iloinen, että saimme tämän onnistumaan. Iso kiitos tallille sekä ystävilleni ja perheelleni, jotka ovat tukeneet minua vaikeiden aikojen läpi.
Honda HRC PETRONAS -tallin Marcus Pereira de Freitas korosti mestaruuden olevan koko tallin suuren työmäärän tulos.
– Jeffrey ja koko talli ovat tehneet uskomatonta työtä. Tämä vuosi on ollut yksi vaikeimmista, mutta se osoittaa, että kova työ palkitaan. Kun katsoo Jeffreyn suorituksia tällä kaudella ja erityisesti viime viikkoina, hän todellakin ansaitsee tämän mestaruuden.
Herlingsin maailmanmestaruus on hänen ensimmäisensä Hondalla. Vaikka mestaruus on jo ratkaistu, MXGP-kausi jatkuu vielä kahdella osakilpailulla.