Herlings tähtää yhä mestaruuteen

Jeffrey Herligs suihkutti kuohujuomaa myös Venäjälle. Kuva: Ray Archer Jeffrey Herligs suihkutti kuohujuomaa myös Venäjälle. Kuva: Ray Archer

Hallitseva MX2-luokan maailmanmestari voitti Orlyonokin mudassa ajetun kisan ensimmäisen erän, mutta toisessa erässä kolme kaatumista ja törmäily kärjessä ajaneen Romain Febvren kanssa pudottivat Herlingsin erän kahdeksanneksi.

- Tunsin, että pystyn voittamaan, mutta olin toisessa erässä epäonninen. Olen kuitenkin ajanut neljästi podiumille viidessä viimeisessä kisassa, joten tästä on hyvä jatkaa, totesi Herlings.

Herlings onkin kuin uusi mies toivuttuaan murtuneesta kädestään. Hän ajoi toiseksi kotikisassaan Valkenswaardissa, otti voiton Latviassa kaksi viikkoa myöhemmin ja on sen jälkeen taistellut koko ajan kärkisijoista.

- Tilanne on nyt paljon parempi, sillä pyörä on paremmissa säädöissä kuin kauden alussa, jolloin kaikki oli mie uutta. Olin myös loukkaantuneena silloin, Herlings kertoi Venäjän GP:n jälkeen.

Hollantilainen on noussut nyt neljänneksi MM-pisteissä ja on 90 pistettä jäljessä tiimikaveristaan Tony Cairolista. Herlings on sanonut useammin kuin kerran, että hänen mahdollisuutensa olla MXGP-luokan kolmas perättäinen ”rookiemestari” ovat menneet, mutta hänen kommenttinsa Orlyonokissa kertovat, että hän ei ole täysin unohtanut menneitä. Vuosina 2014 ja 2015 Herlings itse menetti MX2-luokan mestaruuden, vaikka johti sarjaa yli 140 pisteellä.

- Mestaruutta ajatellen emme ole vielä menettäneet tai voittaneet mitään, Herlings laskeskeli.

Herlingsin ensimmäisen 450XX-F:llä ajaman vuoden yksi ympyrä sulkeutuu kauden yhdennessätoista kilpailussa Italiassa. Lombardian GP ajetaan Ottobianon hiekalla, jossa hän mursi kätensä vain reilu viikko ennen helmikuussa kauden aloittanutta Qatarin kilpailua.

- Ottobiano on kilpailu, joka sopii mie hyvin ja toivon, että voitamme siellä. Mia on kaksi viikkoa aikaa valmistautua, joten odotan sitä innolla, Herlings päätti.

Adam Wheeler