Herlings ja Prado päättivät kauden voittoihin

MXGP-luokan Kiinan kilpailun podium.
Kuva
Ray Archer
Motocrossin MM-sarjan saatiin päätökseen tänään Kiinassa. Jorge Prado otti voiton MX2-luokassa ja Jeffrey Herlings puolestaan MXGP-luokassa.

Kauden viimeinen motocrossin MM-osakilpailu kaasuteltiin tänään aamulla Kiinassa. Molempien luokkien mestaruudet olivat ratkenneet jo useampi kilpailu sitten, mutta tänään varmistuivat muut mitalit.

MXGP-luokassa KTM:n Glenn Coldenhoff näytti jälleen mahtavan syysvireen, voittamalla ensimmäisen erän ennen KTM:llä myös ajavaa Jeffrey Herlingsiä ja Tim Gajseria. Toisessa erässä Coldenhoff piti kärkipaikkaa hallussaan lähes loppuun asti, mutta viime viikonlopun tavoin Herlings painui hänestä ohi erän lopussa ja otti erävoiton, sekä päivän totaalin voiton. Jeremy Seewer oli erän kolmas. Gajser oli varmistanut itselleen ja Hondalla mestaruuden jo aikaa. Yamaha-kuljettaja Seewer varmisti tänään MM-hopean ja Coldenhoff nousi viimeisessä kilpailussa Gautier Paulinin ohi MM-pronssille.

MX2-luokassa KTM:n Jorge Prado ajoi toiseksi uransa viimeistä kilpailua MX2-luokassa jo päätti kauden mestarin elkein kahteen erävoittoon. Pradon mestaruus tuli lopulta todella ylivoimaiseen tapaan, sillä tänään molemmissa erissä viidenneksi ajanut Husqvarnan Thomas Kjer Olsen hävisi hänelle MM-sarjassa lopulta 213 pistettä, ollen MM-hopealla. Pronssin kohtalo ratkesi tänään ja sen vei Yamahan Jago Geerts, kuuden pisteen erolla neljänneksi jääneeseen Tom Vialleen.

Motocrossin henkilökohtainen MM-sarja on ohi tämän kauden osalta, mutta maailmanhuiput kokoontuvat vielä kahden viikon kuluttua Asseniin, jossa ajetaan joukkue MM-kilpailu.