Henriksson päättää uransa

Enduron Suomen mestaruuden vuonna 2020 voittanut Paavo Henriksson lopetti aktiiviuransa kauden päätteeksi. Henriksson tullaan näkemään jatkossakin joissain kilpailuissa, mutta SM-sarjojen ajaminen on takana.

Kun Paavo Henriksson aloitti enduron harrastamisen 21-vuotiaana, ei kukaan odottanut, että hänestä tulee Suomen mestari. Lähes kaiken kantapään kautta oppinut ja yksin Porissa harjoitellut Henriksson joutui kuitenkin huomaamaan, ettei mestaruus lopulta muuttanut mitään ja oma kuorma harrastamisen kohdalla oli liian kova. Viime kausi päättyi mestaruusjuhliin ja tämä kausi haikeisiin jäähyväisiin.

Paavo Henrikssonin tarinassa on monta yhtäläisyyttä muidenkin mestarien tarinoiden suhteen, mutta myös todella paljon eroavaisuuksia. Yhdistävä tekijä on uskomattoman kova palo ja halu harjoittelemiseen, periksiantamattomuus. Hiihtopiireissä lanseerattiin aikoinaan termi karpaasi, joka sittemmin haudattiin Lahden tapahtumien jälkeen. Henrikssonin kohdalla tätä termiä voisi hyvin käyttää, mutta siihen yhtäläisyydet monen muun mestarin kohdalla loppuvatkin. Henrikssonilla ei ole koko uransa aikana ollut varsinaisia taustajoukkoja, jotka olisivat tasoittaneet tietä. Oma isä on luonnollisesti ollut tukena kilpailuissa. Muuten Henriksson on tehnyt kaiken itse ja oppinut todella monta asiaa, hakattuaan ensin pitkään päätään seinään tukiverkoston puuttuessa.

------

Lue koko Henrikssonin tarina uudesta Xracing OFFROADPro-lehdestä. Jos et ole vielä tilaaja, niin tilaa lehti täältä. Pääset lukemaan tarinan, ja koko lehden, sen jälkeen tuoreelta sähköisenä versiona. Ensimmäinen printtiversio putoa postiluukustasi joulukuussa.

Kommentit

Lähettänyt Heikki Savonen : Su, 11/21/2021 - 15:54

Onnittelut kahdesta viime kaudesta. Ensin endurossa luokkamestaruus ja sitten CC:ssä cup podium. 
Pyöräkin taisi olla mieluinen. Löytyykö siltä seudulta jatkajaa? 

Kieli
suomi