Heikkeneekö Belgian joukkue?

Desalle lensi rajusti radalta ulos Assenin pehmeällä hiekkaradalla ajetussa kilpailussa ja laskeutui selkä edellä maahan, loukaten tilanteessa alaselkänsä. Desallen Monster Energy Kawasaki –tiimi ilmoitti hänen olevan sivussa kauden viimeisestä MM-osakilpailusta Ranskasta, joka kaasutellaan tulevana viikonloppuna.

Tällä kaudella kaksi GP:tä voittanut ja MM-pisteissä neljäntenä oleva Desalle on valittu Belgian joukkueeseen Englannissa ajettavaan Motocross of Nations –kilpailuun, joka kaasutellaan reilun kahden viikon kuluttua. Desallen pitäisi ajaa siellä Jeremy Van Horebeekin ja Julien Lieberin kanssa.

Mikäli Desalle ei pysty ajamaan Belgian joukkueessa, ottaa hänen paikkansa tietojen mukaan Kevin Strijbos. Suzuki –kuljettaja on ajanut tällä kaudella todella epätasaisen sarjan ja oli loukkaantumisen vuoksi pois viidestä MM-osakilpailusta. Parhaimmillaan Strijbos on ajanut tällä kaudella kaksi kertaa MM-erässä viidenneksi. Hiekkaratojen erikoismies ei ole myöskään parhaimmillaan Matterley Basinin saviradalla, joten Belgian joukkue toivoo varmasti Desallen kuntoutuvan kilpailuun.

Xracing