Hänninen yrittää valloittaa Lagaresin

Haastavat paikat odottavat kuljettajia Portugalissa.
Kuva
Extreme XL Lagares tiedotus
Antti Hänninen on mukana tänään starttaavassa Extreme XL Lagares-kilpailussa.

Portugalissa kaasutellaan tänä viikonloppuna yksi perinteisimmistä hard enduro kilpailuista, kun Extreme XL Lagares starttaa liikkeelle. Lagares ei ole tänä vuonna MM-sarjan osakilpailu, mutta siitä huolimatta se kerää hyvän joukon kuljettajia mukaan. Kolmipäiväinen kilpailu käynnistyy tänään prologin merkeissä. Prologi on ennakkotietojen mukaan noin 20 kilometrin mittainen ja sen alussa kuljettajat ajavat kaupungin kaduilla, ennen kuin siirtyvät maastoon. Lauantaina vuorossa on puolestaan endurocross, jonka päätteeksi kuljettajille jaetaan aikabonuksia. Varsinainen pääkilpailu ajetaan sunnuntaina ja siihen kuljettajat starttaavat prologin ja endurocrossin tulosten mukaisessa järjestyksessä. Pääkilpailussa kierroksen mitta on 40 kilometriä ja maksimi ajoaika kuusi tuntia.

Kilpailussa nähdään myös suomalaisväriä, kun Antti Hänninen lähtee kisaan mukaan. Myös vuonna 2021 Lagaresissa mukana ollut Hänninen on harjoitellut lähes kuukauden päivät Espanjassa ja nyt mies matkasi naapurimaahan Portugaliin testaamaan taitojaan. Pari vuotta sitten lajia aktiivisesti harjoitellut ja Lagaresin lisäksi myös Red Bull Romaniacs-kilpailun ajanut Hänninen onkin jälleen innostunut extreme endurosta.

- Ajan ainakin nyt Lagaresin ja jos se menee hyvin, niin sitten ajan kesällä jonkun muunkin extreme kilpailun, Hänninen kerto.

Hänninen ajaa kilpailussa PRO-luokassa, joka on kisan kovin luokka. MM-sarjan huippuja ei kilpailussa mukana nähdä, mutta Hänninen saa varmasti kovan vastuksen ainakin Sonny Goggiasta ja Diogo Vieirasta.