Hänninen: ”Todella raju reitti”

Antti Hänninen kaasutteli viime viikonloppuna Mäntsälässä, mutta tänä viikonloppuna hänellä on edessä hard enduron MM-kilpailu Espanjassa.
Kuva
Jani Hovi
Antti Hänninen on valmiina hard enduron MM-sarjan Espanjan osakilpailuun. Hänninen kertoo paikan päältä, että luvassa on todella vaikea viikonloppu.

Hard Enduron MM-sarjan kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu kaasutellaan tänä viikonloppuna Espanjassa, Hixpania Hard Enduron merkeissä. Kilpailu käynnistyi jo tänään, kun kuljettajat pääsivät ajamaan läpi huomista karsintakilpailun reittiä. Vaikeimpiin paikkoihin ei kuljettajia kuitenkaan päästetty, mutta he pääsivät ajamaan yli 40 kilometrin mittaisen reitin lähes kokonaan. Huomenna kuljettajat starttaavat karsintakilpailuun, jossa tuo yli 40 kilometrin mittainen reitti kierretään kolmeen kertaan. Kuljettajat saavat pitää kierrosten välillä 15 minuutin mittaisen tauon. Huomisen kilpailun perusteella karsitaan kuljettajat sunnuntain pääkilpailuun. Samalla jaetaan myös starttipaikat sunnuntaille.

Pääkilpailussa kuljettajat ajavat noin neljän kilometrin mittaista, todella vaikeaa reittiä yhteensä kaksi ja puoli tuntia. Pääkilpailun on mahdollista katsoa suorana lähetyksenä Red Bull TV:n kautta.

Suomalaisten väriä kilpailussa yllä pitää Antti Hänninen. Tänään tutustumiskierroksen jälkeen kuljettajat ajoivat lyhyen superenduroreitin, jossa jaettiin starttipaikat huomiseen karsintakisaan. Hänninen oli tänään 17. ja pääsi näin ollen 25 kuljettajan muodostamaan eturiviin.

- On tulossa kova viikonloppu. Jo huomenna on todella vaikeita paikkoja. Yhdessäkin kohdassa ajetaan kapeaa kielekettä pitkin ja jos siitä putoaa, on alas kivikkoon varmaan noin 10 metrin pudotus. Jos on kuivaa, niin siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta esimerkiksi sunnuntaiksi on luvattu vesisadetta, niin hommasta tulee todella vaikeaa. Sunnuntain pääkisan reitti menee koko ajan ylös ja alas kallioilla ja kivikossa, eikä lepäämään pääse yhtään. Todella raju kisa on luvassa, Hänninen kertoi perjantai-iltana.

Sunnuntain livelähetys käynnistyy 11:40 Suomen aikaa ja sen voi katsoa täältä.