Hamulan rata keräsi kehut

Junioriluokista sunnuntain ohjelmassa olivat MXC/B ja MXC/A. Junnujen A-luokan
päivän parasta vauhtia piti Jami Numminen, mutta oli Espoon Moottorikerhon pojalla
ylimääräistä ohjelmaakin. Ensimmäisessä erässä hän kaatui ensimmäisellä kierroksella
muutaman sadan metrin ajon jälkeen. Hän ehti kuitenkin nousta Kalle Rintamäen
voittaman erän kakkoseksi.

Toisessa erässä kaatuminen tapahtui jo lähtömutkassa. Tällä kertaa Numminen pääsi
niin nopeasti ylös, että hän ehti ajaa erän kärkipaikalle asti. Loppujen lopuksi
erävoitto tuli reilulla erolla, kun Rintamäki joutui keskeyttämään.

MXC/B:n ensimmäisen erän voittoon päästeli Jimi Kankare ennen Antti Ahtilaa.
Toisessa erässä Ahtila oli suvereeni ennen kotikisaansa ajanutta Teemu Skipparia.
Kankare saapui yhden kolaroinnin saattelemana ruutulipulle neljäntenä, mutta
tuomariston käsiteltyä heiluvan keltaisen lipun alueella sattuneen kolaritapauksen
hänen suorituksensa erässä hylättiin. Moottoriliiton lajiryhmän tämän kauden aikana
ajama, aikaisempaan verrattuna selvästi tiukempi linja keltaisten lippujen
huomioimisesta on näin konkreettisesti noteerattu kilpailujen järjestäjien ja
tuomaristojen työskentelyssä.

Aikuisharrastajien MXB:ssä Mikko Sironen oli suvereeni voittamalla molemmat erät.
Toisessa Sironen joutui hiukan heikomman lähdön jälkeen kuitenkin tekemään täyden
työrupeaman voittonsa eteen. Pitkään kärjessä ajaneen Olli-Pekka Hörkon kanssa
Sironen väänsi näyttävää kisaa monen kierroksen ajan. Hörkkö oli päivän totaalin
kakkonen kolmos- ja kakkossijoillaan ennen toiseksi ja neljänneksi ajanutta
kylkivaivaista Toni Niemistä.

ATV-luokka kärsi Siilinjärvellä rajusti osanottajapulasta. Kahdestatoista
ilmoittautuneesta paikalle saapui kahdeksan. Heistä yksi, nelipyöräisten motocrossia
suvereenisti hallinnut Niko Korsumäki lähti jo harjoituksista ambulanssikyydillä
sairaalaan. Ilmeisesti Korsumäellä lipsahti vaihteiston välivapaa päälle isossa
pöytähyppyrissä ja alastulo oli kaikkea muuta kuin hallittu. Sairaalaan viedyllä
Korsumäellä todettiin vammoja molemmissa nilkoissa sekä solisluussa.

Jani Saariselle ei Korsumäen poissaollessa löytynyt vastusta vaan hän jyräsi
vakuuttavasti molempien erien voittoon. Ensimmäisen erän kakkoseksi ajanut Juuso
Loukko joutui toisessa keskeyttämään konerikon vuoksi, näin ensimmäisen erän
kolmanneksi ajanut Olli Koskela paransi sijoitustaan pykälällä.

Teksti: Totti Raittila
Kuva: Xracing