Haljala jatkaa Betalla MM-sarjassa

Teksti
Nicolo Mori (vas.) toivottaa Hermanni Haljalan tervetulleeksi tiimiinsä myös tälle kaudelle.
Kuva
Entrophy Enduro Racing Team
Hermanni Haljala jatkaa uraansa enduron MM-sarjassa tälläkin kaudella.

Enduron MM-sarjassa kaudella 2023 E1 -uokassa kilpaillut, jämsäläinen Hermanni Haljala jatkaa Entrophy Enduro Racing Teamin kuljettajana myös vuonna 2024. Pyörämerkkinä tiimi käyttää jatkossakin Italialaista Betaa. 

-Jo alkusyksystä 2023 aloimme tiimipäällikkö Nicolo Morin kanssa keskustelemaan jatkosta ja nopeasti pääsimme tulevasta sopimukseen. Itselleni on selvää, missä suurimmat kehitysaskeleet tulee ottaa kaudella 2024 ja siihen on pyritty harjoittelussa panostamaan, jota syksyn 2023 aikana on pystytty laadukkaasti tekemään. Pyörän testaamiseen tullaan käyttämään enemmän aikaa ja resursseja, mitä viime kaudella kyettiin asiaan paneutumaan, Haljala kertoo.

Tavoitteet asetettu astetta korkeammalle

Kaudella 2024 Haljala lähtee E1 luokassa tavoittelemaan vähintään paikkaa viiden joukossa. 

-Edellisellä kaudella pystyin ottamaan monella osa-alueella, kuten vauhdillisesti askelia eteenpäin ja saman kehityksen uskon jatkuvan myös vuonna 2024. Olemme myös tiimin ja mekaanikkona toimivan Olli Järvisen kanssa vuotta kokeneempia yhteistyössämme, joten se luo jo luottamusta tekemiseen. Selkeä tavoite on ottaa askel luokassa viiden joukkoon ja täydellinen onnistuminen, eli se minun "pöljäpäivä" tarkottaisi ajamista luokassa kolmen joukkoon ja kaiken onnistuessa se on täysin realistinen sija, mitä tavoitella. Enduro GP:n eli yleiskilpailun puolella se täydellinen onnistuminen mitä todennäköisimmin tarkottaisi murtautumista 10 nopeimman kilpailijan joukkoon.