Haljala ja Puhakainen valmiina kauden avauskilpailuun

Teksti
Hermanni Haljala ja Samuli Puhakainen odottavat innolla kauden alkua.
Kuva
Tiedote
Kauden 2023 enduro kausi starttaa Hermanni Haljalan, sekä Samuli Puhakaisen osalta Italian avoimen mestaruussarjan kilpailulla Alassiossa.

Miehet jatkavat tiimikavereina edellisen vuoden tapaan, merkin vaihtuessa Betaan. Harjoittelu on kuitenkin sujunut hyvin erilaisissa tilanteissa, joten varsinkin Haljalalla on ajoharjoituksia minimaalisesti alla ennen kauden avausta.

- Harjoituskaudella olleet pienet haasteet on selätetty ja lähden kilpailuun ilman minkäänlaisia tulospaineita, johtuen ajoharjoittelun vähäisyydestä. Toisaalta kilpailu on parasta harjoitusta mitata omaa tämän hetkistä tekemistä ja antaa suuntaa MM-kautta silmällä pitäen, Haljala kertoo.

- Pyörä on alusta alkaen antanut luottamusta omaan tekemiseen ja uskon tekeväni enää pieniä hienosäätöjä ennen ensimmäistä MM-osakilpailua, joka ajetaan myös Italiassa huhtikuun alussa. Pientä jännitystä saatiin ennen kilpailua myös ajovarusteiden saannista, kun niitä kuljettanut rekka ajoi Ranskassa kolarin ja oli epävarmaa, saadaanko niitä ennen kilpailua käyttöön, mutta nyt on tilanne hallinnassa ja varusteet saatiin ajoissa käyttöön.

Samuli Puhakainen on saanut ehjän harjotuskauden alle ja keskittynyt 8 TM kauden jälkeen Beta pyöränsä ominaisuuksiin ja niiden sovittamiseksi omaan ajotyyliin sopiviksi.

- Olen saanut tehtyä erittäin laadukkaita harjoituksia ja sitä kautta päässyt pyörän ominaisuuksiin hyvin sinuiksi. Kelloa vastaan ei kuitenkaan ole ollut sopivaa sparraajaa, joten vauhti on siinä mielessä pieni kysymysmerkki, mutta sitähän kilpailuun mennään mittaamaan. Pätkät ainakin ennakkoon tutustumisen perusteella näyttäisi sopivan omalle ajotyylille, joten nyt lähdetään tekemään se oma paras tulos, Puhakainen mietti.

Kolmantena suomalaisena kilpailuun osallistuu Roni Kytönen.