Haavisto voittoon Hollannissa, myös Rainio onnistui hienosti

Kuva
Jani Hovi
Jere Haavisto avasi kisakautensa voitolla Hollannissa.

Keski-Euroopan radoilla pitkään tänä talvena harjoitellut Jere Haavisto avasi kisakautensa eilen Hollannissa, Ossin radalla. 500-kuutioisten luokassa (avoin luokka) Jere Haavisto hallitsi päivää. Haavisto oli aika-ajon nopein ja voitti myös molemmat kisaerät. Freek Van Der Vlist oli totaalin kakkonen ja Brian Bogers kolmas.

Alla luokan totaalin tulokset (TOP20)

 

250-luokassa Sampo Rainio piti hyvää vauhtia yllä ja kaasutteli ensimmäisen erän voittoon. Rainio johti toistakin erää neljän kierroksen ajan, mutta menetti erän lopussa pari sijaa ja oli lopulta maalissa kolmas. Suomalaisista mukana kilpailussa oli myös Miro Varjonen, joka oli ensimmäisessä erässä 18. ja toisessa erässä 16. Päivän totaalin voitto meni Sander Agard-Michelsenille, Rainio oli kakkonen ja Ivano Van Erp kolmas.

Alla luokan totaalin tulokset (TOP20)

MX125-luokassa suomalaisista mukana oli Topias Reinikainen, joka oli ensimmäisessä erässä 21. ja toisessa erässä 17. 

Alla luokan totaalin tulokset (TOP20)