Haavisto: ”Kuulun MM-sarjaan”

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Jere Haavisto ajoi sunnuntaina kolmannen MXGP-kilpailunsa ja hänen pistetilinsä karttui jälleen. Mies mieliikin vahvasti ensi vuonna MM-sarjaan.

Jere Haavisto aloitti kolmen osakilpailun mittaisen MM-urakkansa Lommelista muutaman viikko sitten ja ennen Hyvinkään kilpailua vuorossa oli myös Uddevallan GP. Kotikilpailuun oli luonnollisesti ladattu suuret odotukset, mutta ensimmäinen erä päättyi harmillisesti keskeytykseen.

- Ensimmäisessä erässä ajo oli todella hyvää aina siihen asti kun ajoin yhden todella huonon kierroksen. Minulta loppuivat reparit ja jouduin pyyhkimään kädellä linssiä. Siinä tuli sitten Pauls Jonas ja muutama muu ohi. Seuraavalla kierroksella kaaduin ja sen seurauksena meni tanko vinoon. Menin sitä oikomaan varikolle, mutta tulimme siihen tulokseen, että on parempi säästää voimia toiseen erään.

Toinen erä sujui Haavistolta ilman suurempia kommelluksia sijoituksen ollessa maalissa 17, mutta mies ei ollut tyytyväinen ajoonsa.

- Toisessa otin huonon lähdön ja olin aika huonoilla sijoilla. Ajo ei toisessa erässä ollut niin hyvää kuin ensimmäisessä ja olen siihen aika pettynyt. Sijoitus oli melko hyvä, mutta ajamiseen en voi olla yhtään tyytyväinen. Puudutin ehkä itseni kun yritin päästä porukasta ohi. En saanut millään omaa rytmiä päälle. Tuolla on mahdollista hyvällä lähdöllä ajaa hyvästä sijoituksesta, mutta huonolla lähdöllä on tosi vaikea nousta kun ohittaminen on niin vaikeaa.

Kokonaisuutena Haaviston viikonloppu meni vahvasti plussan puolelle.

- Hyvä fiilis tästä kokonaisuutena jäi. Huomasin ensimmäisessä erässä mihin vauhtini parhaimmillaan riittää. Nyt tiedän kuuluvani tuohon sarjaan ja pystyväni taistelemaan siellä sijoituksista. Jatkoa ajatellen täytyy saada asiat siinä määrin jiiriin, että pääsen ajamaan enemmän näitä kilpailuja.

Tottuminen SM-kilpailuista MM-formaattiin tuotti Haavistolle haasteita, mutta se oli miehellä hyvin tiedossa jo etukäteen.

- Rehellisesti sanottuna minulla vie aikaa tottua tuohon MM-sarjan rytmiin. Minun on vaikeaa latautua viimeisiin eriin kaksipäiväisessä kilpailussa. Ne ovat kuitenkin ne erät, missä pisteet jaetaan. Tuntuu, että lataudun koko lauantain jokaiseen settiin täysillä ja sitten sunnuntaina sitä on ihmeissään aamun treenien jälkeen, että vieläkö tässä on kaksi puolen tunnin erää edessä. Se vie aikansa tottua, mutta onhan se tiedossa, ettei tuohon sarjaan kukaan niin vain mene ja aja helposti kärkisijoista.

Haavisto kiitteli vuolaasti Silve Racingin toimintaa ja toivoi saavansa ensi kaudella lisää mahdollisuuksia näyttää vauhtiaan kansainvälisillä radoilla.

- Olen aivan järjettömän kiitollinen tiimille. Kaikille mekaanikoille, iskarimekaanikolle, sponsoreille ja valmentajalle. Meillä toimii homma todella hyvin ja tämä ammattimainen tiimi. Sen huomaa, että kun kaikki tekee töitä ammattimaisesti, on meillä myös mahdollisuus tehdä tulosta.

Yleisön kannustus ei jäänyt myöskään Haavistolta huomaamatta ja hän olikin erittäin tyytyväinen Hyvinkään MXGP-viikonloppuun.

- Kiitos koko yleisölle. Oli hienoa ajaa kun torvet soi ja kannustusta riitti. Oli todella hieno homma, että saatiin nämä kilpailut tänne ja saatiin yleisöä näin runsaasti paikalle. Tämä tekee todella hyvää meidän lajille, Haavisto kiitteli.