Haastattelussa C/A:n kärkikolmikko
MXC/A:n kummankin erän kärkikolmikon muodostivat Kimi Koskinen, Sampo Rainio ja Kasper Kangasniemi. Heistä jokainen oli toisen erän jälkeen osin tyytyväinen päivään ja tulokseen, mutta kaikki löysivät omasta suorituksestaan parannettavaakin.
Sampo Rainio:
– Toinen erä meni ihan hyvin. Olin startista heti kärjen tuntumassa ja nopeasti pääsin ykköspaikalle. Siinä sain ajettua rennolla otteella omaa ajoani ja erän voiton.
– Ekassa erässäkin lähtö oli vähän heikko mutta pystyin nousemaan kärkeen. Sitten vähän keskittyminen herpaantui ja vedin lipat. Siinä en päässyt nousemaan kolmatta sijaa ylemmäs, lasit kuraantuivat ja aika loppui. Ihan hyvä kuitenkin, olin tänään totaalin kakkonen.
Kimi Koskinen:
– Ihan hyvä fiilis jäi tuloksesta mutta ei ajosta. Varsinkaan tokan erän ajoon en ollut itse yhtään tyytyväinen. Siinä hajosi lasit ja sitten jotenkin vain fiilis loppui. Erän loppupuoli tuntui siltä, että vain ajelin kohti maalia. Ei oikein jäänyt mitään positiivista, paitsi tulos, totaalin ykkössija.
– Loukkaantumiset eivät enää vaivaa, toipuminen niistä on tapahtunut 100-prosenttisesti.
Kasper Kangasniemi:
– Ensimmäinen erä meni paremmin mutta toisessa erässä ajokunto ei ollut parhaimmillaan. Lähdöt onnistuivat hienosti, otin holet molemmista starteista. Taas totaalin kolmonen näiden kahden kuskin perässä. Täytyisi treenata vaikeampia, huonokuntoisempia ratoja jotta saisi Sampon ja Kimin kiinni.
– En oikein ole kotonani saviradoilla, joten täytyy sitten Alavudella iskeä tosissaan.