GP-katsaus, Kegums
Motocrossin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajettiin Latvian Kegumsissa. Rata oli tuttuun tapaansa todella haastavassa kunnossa ja päivän aikana nähtiinkin useita kaatumisia. Latviaan MXGP-luokan pistejohdossa saapuneelle Tim Gajserille päivä oli sysimusta, eikä MX2-luokan mestarikandidaatti Jeremy Seewerkaan kilpailupaikalta konfettisateessa poistunut.
MX2
MX2-luokassa saatiin jälleen uusi MM-osakilpailuvoittaja, kun viime kauden EMX250-luokan mestari Thomas Kjer Olsen summasi päivän korkeimmat pisteet. Tanskalainen ajoi ensimmäisen erän voittoon oltuaan heti lähdön jälkeen hyvissä asemissa toisena. Toisessa erässä sisimmäisestä puomista lähtenyt Kjer Olsen jäi pahasti pussiin, minkä lisäksi hän oli hyvin lähellä kaatua ensimmäiseen kurviin. Tanskalainen olikin kymmenen parhaimman ulkopuolella, mutta ruutulipun heiluessa Husqvarna-kuljettaja oli noussut toiseksi. Kjer Olsen oli jo kauden viides osakilpailuvoittaja ja todennäköisesti muutama nimi listalle vielä saadaan ennen kuin kauden viimeinen erä on maaliin ajettu.
Kotiyleisön suosikki, Pauls Jonass, oli päivän yhteistuloksissa toinen. Latvialainen oli ensimmäisessä erässä kolmas, eikä toisen erän voittokaan riittänyt Kjer Olsenia ykköspaikalta sivuun kampeamaan. Jonass vankisti kuitenkin MM-pistejohtoaan, sillä MM-pisteissä toisena oleva Jeremy Seewer jäi toisessa erässä täysin ilman pisteitä. Ensimmäisessä erässä Seewer oli toinen, vaikka kertaalleen kaatuikin, mutta toinen erä päättyi sveitsiläisen osalta keskeytykseen. Jo ensimmäisessä kurvissa kyljellään käynyt Seewer osui kierroksen loppupuolella toisen kuljettajan kanssa yhteen ja se oli sitä myöten menoa. Seewer pystyi rajusta kaatumisesta huolimatta kilpailua vielä jatkamaan, mutta kymmenen minuutin ajon jälkeen kipeää saanut pyörän takahäkki antautui totaalisesti, eikä Seewerilla ollut muuta mahdollisuutta kuin kurvata ratavarikolle.
Kjer Olsenin ja Jonassin seuraksi palkintokorokkeelle kiipesi ensimmäistä kertaa urallaan Calvin Vlaanderen ajettuaan eräsijat viisi ja neljä. Vlaanderen nousi aivan toisen erän viimeisillä kierroksilla ohi Jorge Pradon pudottaen samalla Pradon päivän totaalin neljänneksi. Prado ajoi ensimmäisessä erässä neljänneksi ja toisessa viidenneksi, joten hänen pisteensä menivät tasan Vlaanderenin kanssa. Päivän viides oli toisen erän kolmanneksi ja samalla uransa parhaimpaan eräsijaan yltänyt Conrad Mewse. Mewse oli ensimmäisessä erässä vasta yhdeksäs, mutta toinen erä oli nuorukaiselta todella vahvaa suorittamista. Husqvarnan MX2-tiimin pomo Jacky Martens lähetti Mewsen Meksikon osakilpailun jälkeen takaisin Eurooppaan laittamaan päätään kuntoon, sillä Mewse oli ollut koko alkukauden täysin pihalla, eikä pisteitä tahtonut irrota edes kaukokilpailuista. Tuo näyttää olleen oikea päätös, sillä nuorukaisen tulokset ovat parantuneet ja nyt kohdalle osui lähes jättipotti.
MM-pistejohdossa jatkaa Jonass (287 p.) ennen Seeweria (245). Kolmanneksi nousi Kjer Olsen (235), neljänneksi putosi Julien Lieber (223) ja viidentenä on Benoit Paturel (198).
MXGP
MXGP-luokan voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Jeffrey Herlings laittoi ruuvia pari kierrosta kireämmälle sitten Valkenswaardin ja hollantilainen ajoi molempien erien voittoon. Ei ole mitenkään sattumaa, että kun rata menee haastavaan kuntoon niin Herlings alkaa erottua muusta joukosta. Hollantilainen pääsee näin mukavuusalueelleen ja tekeminen näyttää todella helpolta. Päivän toiseksi ajoi Tony Cairoli. Ensimmäisessä erässä viidenneksi ajanut italialainen oli toisessa erässä Herlingsin jälkeen toinen. Cairoli ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa, mutta italialaisen suoritus oli joka tapauksessa selkeästi onnistuneempi kuin hänen kilpakumppaninsa Tim Gajserin.
Ensimmäisen erän alussa Gajser kaatui jouduttuaan José Butrónin ei-niin-puhtaan ohituksen uhriksi. Espanjalainen pamautti Gajserin kylkeen ja oli ihme, etteivät molemmat menneet tilanteessa nurin. Gajser nousi kuitenkin joukon hänniltä sijalle 14, joten tilille kertyi seitsemän MM-pistettä. Toinen erä oli Honda-kuljettajalle vielä huonompi, sillä raju kaatuminen lopetti Gajserin päivän ennakoitua aiemmin. Slovenialainen ei tilanteessa itseään pahemmin loukannut, mutta MM-pisteissä 14:n pisteen etumatka kääntyi 17:n pisteen takamatkaksi.
Päivän kolmanneksi ajoi Evgeny Bobryshev eräsijoilla kolme ja neljä. Bobryshev on tehnyt tasaista työtä viime kilpailuissa ja venäläinen onkin onnistunut parantamaan asemiaan MM-pisteissä. Osakilpailun neljänneksi ajoi Clement Desalle. Desalle ajoi ensimmäisessä erässä hienosti toiseksi, mutta toisen erän viides sija ei tällä kertaa riittänyt neljättä sijaa korkeammalle. Cairoli, Bobryshev ja Desalle keräsivät kaikki 38 pistettä, mutta toisen erän sijoitukset ratkaisivat kolmikon paremmuusjärjestyksen. Gautier Paulin ajoi päivän viidenneksi kahden seitsemännen sijan siivittämänä. Myöskään ranskalainen ei ollut tyytyväinen suoritukseensa, sillä Valkenswaardin voiton jälkeen odotukset olivat paljon korkeammalla.
MM-pistejohdossa on nyt siis Cairoli (258) ennen Gajseria (241) ja Paulinia (220). Bobryshev (214) löytyy sijalta neljä ja Desalle (210) miehittää vitospaikkaa.
MM-sarja jatkuu parin viikon kuluttua Saksan Teutschentalissa, missä myös EMX300-luokka avaa kilpailukautensa.
Jussi Sajo