Gomez voittoon kotiyleisön edessä
Hixpania Hard Enduron pääkilpailu kaasuteltiin tänään päivällä. Sääennusteen lupasivat päivälle vesisateita, mutta tällä kertaa sammakkomiehet olivat väärässä ja kilpailu päästiin viemään läpi poutasäässä.
Espanjan Alfredo Gomez on kärsinyt pienistä loukkaantumisista tämän kauden, mutta nyt Husqvarna-kuljettaja osoitti olevansa kunnossa. Gomez nousi kärkeen jo heti alussa ja kasvatti johtonsa kisan aikana parhaimmillaan jo yli kolmeen minuuttiin. Kun kahden ja puolen tunnin mittainen kilpailu mittainen kilpailu päättyi, oli Gomezin voittomarginaalia hieman reilun minuutin. Toiseksi kilpailussa ajoi hänen tiimikaverinsa Billy Bolt, joka johtaa myös hard enduron MM-sarjaa ennen kauden viimeistä kilpailua. Kolmantena ruutulipulle ajoi Manuel Lettenbichler ja neljäntenä Mario Roman. Kilpailun viides oli Wade Young.
Antti Hänninen oli 28. Raportti Hännisen kilpailusta myöhemmin tänään.
Epäviralliset tulokset:
- Gomez 2:35:49
- Bolt +1:15
- Lettenbicler +3.56
- Roman +9:10
- Young +2 kier.
- Walkner +4 kier.
- Richardson +4 kier.
- Kabakchiev +4 kiero.
- Green +4 kier.
- Goggia +4 kier.