Garcian tupla
Espanjan MM-enduron toinen kisapäivä ajettiin hieman lauantaista muutettuna. Ensimmäisellä kierroksella ei ajettu kuin kaksi maastokoetta. Kun crossitesti jätettiin ajamatta, tositoimet käynnistyivät vasta endurotestiltä.
Jos Josep Garcialla oli lauantaina hankalaa kisan alussa, niin nyt ei todellakaan ollut. Espanjalainen otti välittömästi muilta luulot pois täräyttämällä peräti 18 sekunnin pohjat. Kun extremetestikin sujui ilman ongelmia, johti Garcia kisaa avauskierroksen jälkeen jo 20 sekunnin erolla ennen toisena ollutta Andrea Veronaa. Veronan perässä oli tiukka kolmikko Samuele Bernardini, Zach Pichon ja Steve Holcombe. Viidentenä ollut Holcombekin oli vain kahden sekunnin päässä kakkospaikasta.
Toinenkaan kierros ei Garcialle ongelmia aiheuttanut. Tällä kertaa endurotestillekin tuli ”vain” 12 sekunnin pohja-aika. Viimeiselle kierrokselle Garcia pääsi lähtemään turvallisen tuntuisessa puolen minuutin johdossa. Eilinen kuitenkin osoitti, että mikään ei ole varmaa ennen kuin maalissa jos silloinkaan. Lisäksi viimeinen kierros oli yhden maastokokeen verran muita pidempi, kun kierroksen lopuksi ajettiin vielä crossitesti uudelleen. Kakkospaikalla jatkoi Verona, jolla oli 14 sekunnin ero kolmanneksi nousseeseen Albin Norrbiniin. Pichon jatkoi neljäntenä ja Holcombe viidentenä.
Garcia jatkoi varmaa ajoaan myös kolmannella kierroksella ja ajoi turhia riuhtomatta maaliin 40 sekunnin voittomarginaalilla. Verona piti tiukasti kiinni kakkospaikastaan ja onnistui sen myös pitämään. Kolmossijasta käytiin tiukka kisa Pichonin ja Norrbinin välillä. Viimeiselle maastokokeelle kaksikko lähti Pichonin johtaessa puolella sekunnilla. Crossitesti sopi Pichonille joka kerralla loistavasti ja ero Norrbiniin venähtikin lopulta kahdeksaan sekuntiin. Viidenneksi sijoittui eilen diskatuksi tullut Steve Holcombe.
Luokittain
E1-luokassa Josep Garcia jatkaa voittamattomana. Päivän kakkonen oli Morgan Lesiardo ja kolmas eilisen tapaan Axel Semb. Suomalaiskaksikkokin pystyi nostamaan vauhtiaan tai ainakin sijoituksiaan eiliseen verrattuna. Roni Kytönen ajoi nyt kauden parhaansa ja sijoittui viidenneksi.
- Viikonloppu on taputeltu ja ajo oli parempaa ja rennompaa kuin Sisiliassa. Tänään ei ollut mitään kaatumisia, eikä muutakaan ihmeellistä. Yleiskisassa sijoitus oli sama, mutta luokassa sijoitus oli viides, niin on se nyt vähän mukavampi kuin seitsemäs. Seuraavaksi on vuorossa kotikisa, niin yritetään siellä sitten vähän parantaa. Kytönen lupaili.
Samuli Puhakainen alkaa ilmeisesti myös löytää pyörän säädöt itselleen sopiviksi. Myös Puhakainen ajoi sarjan parhaan sijoituksensa ja oli maalissa yhdeksäs.
- Ajo ainakin tuntui paremmalta tänään. Endurotesti oli kyllä vaikea tänäänkin. Se oli aika teknistä ja rytmi vaihteli koko ajan. Siinä ei päässyt missään kohtaa huilaamaan yhtään ja koko ajan piti olla skarppina. Parit lipat tuli vedettyä myös siellä. Crossitestistä kyllä tykkäsin, vaikka toisella kierroksella vedin lipat sielläkin ja myös sammutin pyörän samalla kierroksella. Seuraavaksi ajan ensi viikonloppuna Ruotsin mestaruuskisan ja sitten kotiin ja Vierumäelle, Puhakainen selvitti jatkosuunnitelmiaan.
E2-luokassa Andrea Verona otti nyt sarjan kolmannen voittonsa. Zach Pichon sivusi puolestaan kakkossijallaan sarjan parasta suoritustaan ja eilen voittoon ajanut Hamish Macdonald ehti maaliin kolmantena.
E3-luokkaan saatiin uusi voittaja, kun korkeimmalle korokkeelle nousi Albin Norrbin. Voitto oli ruotsalaiselle kauden ensimmäinen. Steve Holcombe sijoittui toiseksi ja Brad Freeman taisteli itsensä podiumin kolmospaikalle.
Luokan ainoana suomalaiskuljettajana Väinö Santamäki ajoi jälleen MM-pisteille sijoituttuaan kymmenenneksi.
Juniorit ja naiset
Junioriluokassa voittaja vaihtui jälleen kun ykkösenä maaliin ajoi Alberto Elgari. Voitto oli italialaiselle kauden kolmas. Elgari oli myös J1-luokan ykkönen. Toiseksi ajoi Romain Dagna, voittaen myös J2-luokan. Kolmanneksi kiireisin oli Leo Joyon.
Suomalaisista Tiitus Enjalan vauhti parani selkeästi eiliseen verrattuna ja J1-luokasta Enjalalle kirjattiin 11 sija.
- Tänään sain ajon kulkemaan paremmin ja sain pientä aggressiivisuutta sinne, missä sitä kuuluukin olla. Täti pakotti syömään reilusti pastaa tuossa huollossa, niin kai sekin antoi lisää vauhtia. Oli todella kiva ajaa. Pätkät sopivat minulle, paitsi se crossitesti. Se oli jotenkin niin hidasta ja kääntyili koko ajan. Pieniä virheitä tuli, mutta jos ei tulisi niin ei olisi yritystäkään. Olen ihan tyytyväinen, tästä on hyvä lähteä seuraavana viikonloppuna Raisioon ja sitten Vierumäelle, Enjala suunnitteli.
Niko Puotsaaren vauhti on ollut kateissa koko viikonlopun, eikä tämän päivän 19. sija ole lähelläkään odotettua.
- En ole ajooni lainkaan tyytyväinen. Kai se on siitä kiinni, että en ole juuri lainkaan ajanut pitkään aikaan. On ollut koulua tai töitä, niin ei ole ollut siinä samalla oikein motivaatiotakaan treenaamiseen. Perusvauhti on vähän hukassa. Crossi ja extreme jotenkin vielä sujuivat, mutta tuollainen pitkä endurotesti löi aina kädet aivan jumiin. Puolivälin jälkeen ei varmaan veri kiertänyt niissä ollenkaan. Loppupätkällä ei tuntenut sen paremmin kaasua, jarrua kuin kytkintäkään. Alku sujui, mutta puolivälissä tuli kuin seinä vastaan. Mutta kun ei minulla mitään tavoitteitakaan ollut, niin mukavaa oli kuitenkin, vaikka totta kai olisin halunnut ajaa paremmin, Puotsaari myönsi.
Tiitus Enjala ja Niko Puotsaari. (Kuva: Jutta Enjala)
Youth-luokassa italialaisten dominointi jatkuu. Tällä kertaa heille kirjattiin kolmoisvoitto järjestyksessä Riccardo Pasquato, Simone Cagnoni ja Pietro Scardina.
Luokan suomalaiskaksikosta tuli yksikkö, kun Ukko Laaksonen ei saanut kisaan starttilupaa.
- Ei ollut ihan sellainen viikonloppu kuin odotin. Koko lauantai oli tosi kankeaa ajamista ja sitten toiseksi viimeisellä maastokokeella menin sen verran nurin, ettei minulla ollut sen jälkeen muistikuvaa mitä oikein on tapahtunut. Ajoin kyllä maaliin, mutta siitä mentiin ensiaputeltalle, jossa epäiltiin aivotärähdystä ja lähettivät sieltä suoraan sairaalaan. Oikeassahan ne olivat. Lisäksi tuli vähän mustelmia. FIM ei antanut myöskään starttilupaa tälle päivälle, niin tämä kisa oli sitten tässä. Toivottavasti ensi viikonloppuun mennessä mies ja pyörä saadaan taas iskuun, että pääsen Raision kisaan mukaan, kotimatkalta tavoitettu Laaksonen kertoi.
Martti Tammelin sen sijaan sai starttiluvan. Tammelinin vauhti alkaa myös osoittaa nousun merkkejä ja maastokoeajat ovat paranemassa. Sijoitus oli maalissa tänään 19.
- Tänään ei tullut mitään sellaisia isompia mokia. Endurotestillä tuli vain liikaa kaatumisia ja tänäänkin tipahdin reitiltä johonkin kuoppaan. Ne veivät aikaa. Extreme tuli melko puhtaasti joka kierroksella. Crossitestillekin sain viimeisellä vedolla ihan kohtalaisen ajan. Kun kaikki loksahtaa kohdalleen, niin kyllä ne ajat tuosta vielä paranevat. Reitistä kyllä tykkäsin kun siirtymilläkin sai oikein ajaa, Tammelin totesi.
Naisten luokkaa dominoi eilinen kakkonen Rosie Rowett ajamalla pohjat ensimmäistä maastokoetta lukuun ottamatta kaikille muille. Nieve Holmes hävisi puolisen minuuttia ja sijoittui toiseksi. Kolmantena podiumille nousi eilen voiton ottanut Rachel Gutish.
Open luokat
Open4s-luokan ainoa suomalaisedustaja Markus Nylanden paikkasi eilisen keskeytyksensä ja ajoi tänään maaliin sijalla 13.
OpenSenior-luokassa eilen voittanut Rudy Cotton oli jälleen liian nopea muille. Hän oli nopein jokaisella maastokokeella. Cottonin kanssa ei palkintopallilla sitten nähtykään muita kuin suomalaiskuljettajia. Juha Puotsaari oli eilisen tapaan kakkonen ja podiumin kolmannen paikan miehitti Arto Kallioinen.
Kaksi suomalaista podiumilla. (Kuva: Jutta Enjala)
Jussi Pykäläinen ajoi tänään maaliin ja sijoittui seitsemänneksi. Mika Paavolan kisa sen sijaan päättyi lyhyeen. Pikkusormi ja puu kohtasivat jo ensimmäisellä siirtymällä niin, että edessä oli sairaalareissu ja käsikirurgiset toimenpiteet.
Seuraavaksi MM-karavaani siirtyy Suomeen ja Vierumäelle, jossa ajetaan MM-pisteistä 22.-24. toukokuuta.