Garcia juhli Walesissa
Enduron MM-sarjan kesätauko on ohi ja sarjan neljäs kisaviikonloppu ajetaan Walesin Rhayaderissa. Alue on tuttu enduron harrastajille, sillä täällä ajettiin MM-sarjaakin jo vuonna 1992. Silloin ajettu kisa jäi monen enduroharrastajan mieleen, sillä historian ensimmäisen yleiskilpailun voiton nelitahtisella ajoi sunnuntaina muuan Kari Tiainen. Tällä kertaa suomalaiskuljettajat loistivat pääosin poissaolollaan, sillä ainoana paikalla oli Roni Kytönen.
Kisa käynnistyi perinteisellä supertestillä perjantaina. Sen vei nimiinsä Josep Garcia ennen Zach Pichonia ja Andrea Veronaa, joten siitä saatiin esimakua lauantaita odotellessa.
Lauantai alkoi aivan odotusten mukaan. Garcia eteni kuin juna ja johti ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa 13 sekunnin turvin ennen Veronaa. Pichon oli kolmospaikalla vajaat 8 sekuntia Veronaa jäljessä. Pichonia ahdisteli tiukasti Mikael Persson, sillä kaksikon ero oli vain 12 sadasosasekuntia. Viidentenä oli Hamish Macdonald.
Garcia ei sortunut virheisiin toisellakaan kierroksella, vaan puristi johtonsa jo 20 sekuntiin. Pichon ja Verona kisasivat edelleen tiukasti kakkossijasta ja nyt oli Veronan vuoro pitää hallussaan kakkospaikkaa kun toinen kierros täyttyi. Pichon oli kuitenkin vain kolmen sekunnin päässä. Joten virheisiin ei ollut varaa. Persson oli hiukan joutunut taipumaan ja oli 12 sekunnin päässä Pichonista. Viidenneksi oli noussut Samuele Bernardini.
Viimeisen kierroksen Garcia sai ajaa ”varmistellen”, tai ainakaan voittomarginaali ei kasvanut vaan ero säilyi 20 sekunnissa.
- Oli hyvä päivä aamusta asti. Aloitin vahvasti ja pidin rytmin yllä. Toisella crossilla oli pieni kaatuminen, mutta jatkoin puristamista. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä oli niin hyvä johto, että vähän varmistelin, kun on tällä kaudella tullut mokattua vastaavassa tilanteessa. Yritän huomenna jatkaa samaan tahtiin, Garcia lupaili.
Kakkospaikasta sen sijaan väännettiin aivan tosissaan viimeisen maastokokeen maaliin saakka. Veronalla oli 33 sadasosasekunnin etu Pichoniin kun kakkossijaa lähdettiin ratkaisemaan. Pichon lähti matkaan periaatteella kakkossija tai ei mitään ja pysäytti kellot viisi sekuntia Veronaa nopeammin.
- Oli raskas alku päivälle. Tuli monta kaatumista ja virhettä. Ei ollut hyvä tuntuma pyörään. Teimme hyviä muutoksia pyörään ensimmäisen kierroksen jälkeen ja ajo alkoi tuntua paremmalta ja paremmalta läpi päivän. Verona ei ollut kaukana, joten puristin täysillä viimeisen kierroksen, Pichon selvitti.
Pichonille siis kakkossija ja Veronalle podiumin kolmospaikka. Päivän nelonen oli Persson ja viitonen Bernardini.
- En varmasti ole varikon iloisin kaveri nyt. On aina turhauttavaa hävitä voitto viimeisellä testillä, mutta joskus käy näin. Yritetään oppia tästä ja olla nopeampia huomenna. Tänään oli kuitenkin ajollisesti suhteellisen hyvä päivä. Pitää käydä vielä katsomassa huomiselle parempia linjoja, Verona suunnitteli.
Luokittain
E1-luokassa mentiin kovaa, sillä kärkikolmikko löytyy kokonaisuudessaan yleiskisan viiden joukosta. Josep Garcia oli luonnollisesti luokan ykkönen. Luonnollisesti sikäli, että muita sijoja ei espanjalaisella olekaan. Toiseksi sijoittui Mikael Persson ja kolmanneksi Samuel Bernardini. Roni Kytösen vauhti oli puolestaan kateissa koko päivän ja sijoitus oli sarjan huonoin, yhdestoista.
E2-luokassa voitto kirjattiin Zach Pichonille. Voitto oli ranskalaiselle jo sarjan viides. Andrea Verona ajoi maaliin toisena ja Max Ahlin oli kolmas.
E3-luokassa Hamish Macdonald otti niukasti kauden kuudennen voittonsa ja vahvisti näin asemiaan sarjan kärjessä. Toinen oli Antoine Magain ja kolmanneksi ajoi Julien Roussaly, jolle palkintopallipaikka oli kauden kolmas.
Juniorit ja naiset
Junior1-luokan hoiteli nimiinsä Leo Joyon, jolle podiumin keskimmäinen koroke on jo tullut tutuksi. Voitto oli hänelle sarjan viides. Toiseksi kiirehti Thibault Giraudon ja kolmas oli Manuel Verzeroli.
Junior2-luokassa parhaasta vauhdista vastasi koko juniorkisan nopein, Kevin Cristino. Juniorien yleiskisan voitto oli Cristinolle kauden ensimmäinen. Toinen oli Axel Semb ja kolmas Diego Haution.
Youth-luokassa oli voittovuorossa Romain Dagna. Tiukkaa oli, sillä toiseksi sijoittunut Alberto Elgari hävisi vajaat kuusi sekuntia. Kolmanneksi sijoittui kauden parhaan kisansa ajanut Gabin Allemand.
Naisten luokassa voitto ratkesi vasta viimeisellä maastokokeella kun johdossa ollut Rachel Gutish vietti maastokokeella 14 sekuntia enemmän aikaa kuin Rosie Rowett. Kaksikon ero maalissa oli lopulta neljä sekuntia Rowettin hyväksi. Kolmanneksi ajoi Francesca Nocera.
- Lähdin viimeiselle kierrokselle reilussa johdossa, mutta endurolla ja extremellä tuli kaatumisia ja olin noin 10 sekuntia perässä ennen viimeistä testiä. Sain siellä vedettyä hyvän ajan ja voitin 4 sekunnin erolla, Rowett iloitsi.
Kilpailu jatkuu sunnuntaina samalla aikataululla. Ainoastaan naisten luokka ajaa kierroksen vähemmän kuin lauantaina.