Garcia Amerikkaan

Josep Garcia suuntaa Amerikan radoille.
Kuva
KTM
KTM:n tehdaskuljettaja Josep Garcia ajaa Amerikan GNCC-sarjan kolme ensimmäistä osakilpailua.

Espanjalainen valmistautuu toukokuussa alkavaan MM-sarjaan ja suuntaa harjoittelemaan Amerikan maalle. Samaan aikaan KTM-kuljettaja ajaa myös GNCC-sarjan kolme ensimmäistä kilpailua Antti Kallosen alaisuudessa.

- Saan viimein mahdollisuuden ajaa GNCC-sarjassa. Suunnitelmissa on ajaa kolme ensimmäistä kilpailua ja palata sitten Eurooppaan ajamaan MM-sarjaa. Minun haaveeni on jo pitkään ollut päästä ajamaan GNCC-kilpailuja ja haluan kiittää KTM:ää tästä mahdollisuudesta, Garcia kertoi.

- Olemme todella iloisia siitä, että saamme Garcian tänne harjoittelemaan meidän omien kuljettajien kanssa, omaan harjoituskeskukseemme, kertoi KTM:n Pohjois-Amerikan offroadpuolen johtaja Antti Kallonen.