Gajser tutustui crossin ikävämpään puoleen

Tim Gajser palasi Italiassa mukaan sarjaan, oltuaan poissa Ranskan ja Venäjän osakilpailuista loukkaantumisen takia. HRC-kuljettaja oli nyt toipunut riittävästi olkapäävammastaan, pystyäkseen jälleen taistelemaan hyvistä sijoituksista. Kahdesta kaatumisestaan huolimatta hän ajoi kokonaiskisassa kymmenenneksi.

Vasta 20-vuotias Gajser koki crossin ikävämmän puolen kaaduttuaan rajusti ja jouduttuaan keskeyttämään Latvian osakilpailussa. Tämä pilasi hänen mahdollisuutensa puolustaa mestaruuttaan ja voittaa kolme peräkkäistä maailmanmestaruutta. Gajser on nyt kokonaispisteissä viidentenä ja 149 pistettä johtavan Tony Cairolin jäljessä.

- Tämä on mie vaikeaa, koska haluan aina voittaa kisan. Mia on ollut kaksi upeaa kautta, kun kaikki on mennyt hyvin, mutta nyt olen saanut maistaa myös lajin negatiivista puolta, Gajser kertoi Italiassa.

Slovenialainen myönsi, että hän teki paluun kisoihin ehkä hieman liian aikaisin.

- Ehdin ajaa pyörällä vain neljä kertaa, ennen kuin tulin tänne. En ole harjoitellut kahteen kuukauteen sen Latvian kaatumisen jälkeen. Tiesimme, että on raskasta tulla ajamaan tänne hiekalle, mutta mia oli ajonälkää, eikä kipuja enää ollut. En ollut varmasti parhaassa kunnossa, mutta olen silti hieman pettynyt, koska vauhtini oli hyvää.

- Puristin liian lujaa ensimmäisessä erässä ja menetin siinä paljon voimiani. Toisessa erässä kaaduin kaksi kertaa. Motocross on joskus todella kovaa, mutta nousen kyllä tästä ja tulen vahvana takaisin, Hondan tehdaskuljettaja uskoi.

Yhdestätoista kisasta Gajserilla on kaksi voittoa ja neljä podiumpaikkaa, ja hän häviää vain Cairolille johdettujen kierrosten määrässä. Hän on myös ainoa kuljettaja Cairolin lisäksi, jolla on ollut MXGP-luokan johtajan punainen laatta pyörässään.

Adam Wheeler