Freeman otti omansa

Teksti
Brad Freeman otti uransa ensimmäisen GP-luokan mestaruuden.
Kuva
Kari Salminen
Enduron GP-luokka sai uuden mestarin, kun Brad Freeman otti odotetusti maailmanmestaruuden. Siihen riitti hyvin päivän neljäs sija.

Enduro GP-luokassa taisteltiin voitosta viimeiselle maastokokeelle asti. Steve Holcombe epäonnistui hieman toiseksi viimeisellä maastokokeella ja menetti johtopaikkansa. Kärkeen nousi Loic Larrieu ja kakkospaikalla ajoi Alex Salvini. Tässä järjestyksessä kolmikko saapui myös maaliin. Brad Freeman ajoi neljänneksi ja samalla se tiesi britille uran ensimmäistä GP-luokan maailmanmestaruutta. Holcombe otti MM-hopeaa ja pronssille ajoi kuudenneksi sijoittunut Daniel McCanney.

Enduro1-luokassa Brad Freeman otti jälleen voiton, mestaruudenhan hän varmisti jo Tshekin osakilpailussa. Päivän kakkonen oli Matteo Cavallo, mutta sekään ei riittänyt nostamaan häntä MM-hopealle, vaan kaulaan ripustettiin pronssinen MM-mitali. Kolmas oli Davide Guarneri. Nyt neljänneksi sijoittunut Thomas Oldrati sai kaulaansa MM-hopeaa.

Enduro2-luokan mestaruus oli kahden kauppaa. Loic Larrieu ja Alex Salvini tiesivät, että kumpi on tänään nopeampi, vie myös mestaruuden. Salvini aloitti paremmin, mutta erot olivat todella pienet. Kolmannella maastokokeella Larrieu nousi kärkeen vajaan kuuden sekunnin turvin ja pystyi pitämään johtopaikkansa maaliin asti. Näin Larrieulle uran ensimmäinen maailmanmestaruus. Salvini hävisi lopulta kahdeksan sekuntia ja joutui tyytymään MM-hopeaan. Päivän kolmonen oli Joe Wootton. Christophe Charlierin kuudes sija riitti tuomaan MM-pronssia. Suomalaiskuljettajista Eero Remes oli tänään kahdeksas ja Eemil Pohjola yhdeksäs.

Enduro3-luokassa Steve Holcombe ajoi jälleen voittoon ja Daniel McCanney oli toinen. Tämä oli myös mitalijärjestys. Christophe Nambotin ajoi kolmossijalle. David Abgrallin ja Anthony Geslinin taistelu pronssimitalista päättyi Abgrallin nelossijaan ja samalla MM-pronssiin.

Juniorluokassa voittoon ajoi Theophile Espinasse, toinen oli Ruy Barbosa ja kolmas Daniel Mundell. Mestaruuden vei jo aiemmin Andrea Verona, Espinasse otti MM-hopeaa ja pronssia Enric Francisco.

Junior1-luokan World Cupissa päivän järjestys oli Espinasse, Mundell ja Antoine Magain. Mestaruuden kuittasi Andrea Verona, Espinasse otti hopeaa ja kolmanneksi ohi Roni Kytösen nousi Magain.

Junior2-luokassa järjestys oli puolestaan Ruy Barbosa, Jed Etchells ja Leo Le Quere. Mestaruus meni jo aiemmin Enric Franciscolle, hopealle ajoi Jack Edmondson ja pronssille Barbosa.

EnduroY-luokassa Sergio Navarro otti tiukan taistelun päätteeksi kauden ensimmäisen voittonsa, toiseksi sijoittui Nathan Bererd ja kolmas oli tuore mestari Hamish Macdonald. Hopeaa sai Matteo Pavoni ja pronssia Claudio Spanu. Hugo Svärd ajoi sarjan päätteeksi kauden huonoimman sijoituksensa ollen kymmenes. Sarjasta Svärdille kirjattiin kuudes sija.

Kärkkäiselle hopeaa

Naisten luokassa Jane Daniels oli myös sunnuntaina odotetun nopea. Hän oli nopein viidellä maastokokeella kuudesta, mutta olisiko ajossa ollut silti hieman varmistelun makua. Kun eilen voittomarginaali oli kolme minuuttia, niin tänään ero oli ”vain” reilun minuutin. Naisten World Cupin mestarista ei siis ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Sanna Kärkkäisen päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla ja hän olikin kisan puolivälissä vielä neljäntenä. Sitten tuttu vauhti alkoi löytyä ja seuraavalla maastokokeella Kärkkäinen nousi kolmospaikalle. Maastokoe lisää ja Kärkkäinen oli jo kakkospaikalla. Viimeinen maastokoe ei enää järjestystä muuttanut ja näin Kärkkäiselle kakkossija ja World Cupin hopeaa. Kolmanneksi sijoittunut Mireia Badia kuittasi World Cupin pronssin.

- Hopeaa tuli. Jane Daniels oli niin ylivoimainen, että ansaitsi kyllä voittonsa. Aloitin päivän neljäntenä, mutta toiselle kierrokselle pistin kaiken ja vähän ylikin peliin. Päätin, että täältä ei lähdetä kotiin ilman mitalia, Kärkkäinen kertoi facebookin urheilijasivuillaan.

Näin on enduron MM-sarja jälleen kerran takana ja niin vain kävi, että tämä oli MM-sarjan historiassa ensimmäinen kerta kun Suomi jäi kokonaan ilman henkilökohtaista MM-mitalia.