Euroopan SX-kausi käynnistyi

Joan Cros nähdään ensi viikonloppuna Tampereella.
Kuva
Jani Hovi
Syyskauden ensimmäinen Euroopan supercross-kisa kaasuteltiin viikonloppuna Zuidbroekissa, Hollannissa.

Hollannissa avataan perinteisesti Euroopan SX-kausi ja niin tapahtui myös tänä vuonna, kun Zuidbroekissa nähtiin kovatasoinen kilpailijajoukko. Kaksipäiväisen kisan ensimmäinen ilta meni amerikkalaisten nimiin, kun Tyler Bowers ajoi finaalin voittoon ennen Justin Starlingia ja Ryan Breecea. Toisen illan voitto meni Boris Maillardille, Starlingin ollessa jälleen toinen ja Greg Arandan kolmas. Viikonlopun totaalin voitti meni näin ollen Starlingille. Lauantaina voiton ottanut Bowers joutui keskeyttämään sunnuntaina finaalin. Amerikkalainen sammutti pyöränsä, eikä saanut enää pyörää käymään.

Kilpailussa mukana nähtiin myös ensi viikonloppuna Tampereen Supercrossiin suuntaavia kuljettajia. Ludovic Macler kaasutteli lauantaina finaalissa kahdeksanneksi, mutta valitettavasti sunnuntaina Maclerin matka päättyi LCQ-erän kuudenteen sijaan. Joan Cros oli puolestaan sunnuntaina LCQ-erässä seitsemäs ja lauantaina saman erän kolmas, eli hän karsiutui ensimmäisenä kuljettajana finaalista.

Lauantain finaali:

  1. Tyler Bowers
  2. Justin Starling
  3. Ryan Breece
  4. Greg Aranda
  5. Charles Lefrancois
  6. Filip Neugebauer
  7. Carlen Gardner
  8. Ludovic Macler
  9. Dominique Thury
  10. Julien Lebeau
  11. Fabian Izoird
  12. Angelo Pellegrinelli

Sunnuntain finaali:

  1. Boris Maillard
  2. Starling
  3. Aranda
  4. Breece
  5. Izoird
  6. Gardner
  7. Lebeau
  8. Thomas Ramette
  9. Neugebauer
  10. Lefrancois
  11. Pellegrini
  12. Bowers

Tulevana viikonloppuna Tampereen Supercrossin lisäksi kaasutellaan myös Saksan ADAC-sarjan avaus, Pariisin Supercross ja myös Milanon EICMA-messujen yhteydessä ajetaan Supercrossia.